Korttelivartti: Ideasta näyttelyksi – näin syntyi Talojen tarinoita – puutalokaupungin jäljillä!
Kuopion korttelimuseo, Kuopio
- 22.5.2026 (klo 14.00 - 14.30)
Tule kuuntelemaan, kuinka näyttely valmistuu ideasta fyysisesti koettavaksi näyttelyksi!

Tule kuuntelemaan, kuinka näyttely valmistuu ideasta fyysisesti koettavaksi näyttelyksi! Vartilla avataan näyttelynsuunnittelun prosessia Talojen tarinoita -näyttelyn kautta. Näyttelyn suunnittelija, Kuopion kulttuurihistoriallisen museon näyttelymestari Reetta Rytkönen kertoo, millaisia valintoja prosessin aikana tehtiin, jotta Talojen tarinoista tuli sellainen kuin se on.
Tapahtuma sisältyy museon pääsymaksuun (8/5 €, Museokortti, Kaikukortti, alle 18-vuotiaat maksutta).
Talojen tarinoita – Puutalokaupungin jäljillä
Näyttelyssä valokuvat ja muistelmat nivoutuvat yhteen luoden eloisan kokonaisuuden, joka kertoo kaupungin rakennushistoriasta sekä kaupunkikuvan muutoksesta. Näyttely esittelee Kuopion purettuja sekä edelleen olemassa olevia puutaloja piirtäen kuvaa vilkkaasta kaupungista, jonka kaduilla ihmiset toimittivat arkisia askareitaan. Kuopiossa lapsuutensa ja nuoruutensa 1940–1960-luvuilla viettäneet ihmiset kertovat millaista oli elää puutalojen täyttämässä kaupungissa.
Museon näyttelyt
Museon tapahtumat
- Museokortti-klubi – Kulttuuriympäristökävely puu-Kuopiossa
21.5.2026 - Korttelivartti: Ideasta näyttelyksi – näin syntyi Talojen tarinoita – puutalokaupungin jäljillä!
22.5.2026 - Opastus: Talojen tarinoita
23.5.2026 - Opastus: Talojen tarinoita
30.5.2026 - Opastus: Talojen tarinoita
6.6.2026 - Opastus: Talojen tarinoita
13.6.2026 - Korttelimuseon maalaustyöpaja
23.6.2026 - Opastus: Talojen tarinoita
27.6.2026 - Opastus: Talojen tarinoita
4.7.2026 - Opastus: Talojen tarinoita
11.7.2026 - Opastus: Talojen tarinoita
18.7.2026 - Opastus: Talojen tarinoita
25.7.2026 - Opastus: Talojen tarinoita
1.8.2026 - Opastus: Talojen tarinoita
8.8.2026 - Opastus: Talojen tarinoita
15.8.2026 - Opastus: Talojen tarinoita
22.8.2026 - Opastus: Talojen tarinoita
29.8.2026 - Opastus: Talojen tarinoita
5.9.2026 - Opastus: Talojen tarinoita
12.9.2026
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Kuopion korttelimuseo
Kirkkokatu 22, 70100 Kuopio
044 718 2627
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Kuopion korttelimuseo, Kirkkokatu 22, 70100 Kuopio
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
8/5/0 €. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.
Maksutavat
käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit. SmartumPay, EdenRed-kortti, EdenRed-setelit, Epassi, ICOM-kortti, Kaikukortti


