Helttuhattuja ja sormuksia – Viipurin seudun naisen kansallispuku 23.10.2026-14.3.2027
Finlands Hantverksmuseum, Jyväskylä
- 23.10.2026–14.3.2027

Suomen kansallispukukeskuksen vitriininäyttely Helttuhattuja ja sormuksia esittelee Viipurin seudun naisen kansallispuvun ja sen kokoamiseen liittyvää tutkimus- ja suunnittelutyötä. Vuonna 2024 julkistettu kansallispuku täydentyi vuonna 2026 kahdella sormuksella, jotka on valmistettu Viipurin seudun hopeaseppien valmistamien alkuperäissormusten pohjalta.
Näyttelyssä esitellään kansallispukukokonaisuus sekä kerrotaan, millaisen museoaineiston pohjalta puku on koottu ja miten kansallispuvun suunnittelu on edennyt alkuperäislähteistä valmiiksi kokonaisuudeksi. Näyttelyssä on esillä myös Lahden museoista lainaan saatu vanha Viipurin kaupungin museon kokoelmasta oleva vyötasku, joka on ollut esikuvana Viipurin seudun naisen kansallispuvun vyötaskulle.
Viipurin seudun kansallispuvuilla pitkä historia, ja nyt näyttelyssä esiteltävä kansallispuku ei suinkaan ole ensimmäinen kootuista puvuista. Ensimmäinen julkaistiin jo vuonna 1915 Suomalaisen Kansantanssin Ystävät ry:n vihkossa nimellä Wiipurilainen puku. Professori Toini-Inkeri Kaukonen nimeää tämän mallin Viipurin pitäjä I:ksi.
Helmi Vuorelma Oy:n vuoden 1943 kuvastossa esiteltiin puolestaan Viipurin puku, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Viipurin vanha puku. Kaukonen nimeää tämän mallin Viipurin pitäjä II:ksi. Samassa kuvastossa esiteltiin myös Viipurin uusittu puku. Mustalla samettiliivillä varustetun puvun tositeaineistoa ja suunnittelijaa ei kuitenkaan tunneta.
Vuonna 2024 julkistettu Viipurin seudun naisen kansallispuku jatkaa tätä kansallispukujen historiaa. Sen lähtökohtana ovat mahdollisimman tarkasti dokumentoidut museoiden kokoelmiin tallennetut alkuperäiset vaatteet ja tekstiilit. Kokonaisuutta täydentävät sormukset tuovat esiin uuden puolen Viipurin seudun pukeutumiskulttuurista.
Näyttely on toteutettu yhteistyössä Lahden museoiden kanssa.
Museets utställningar
- Karelian Sportlore – Lauri Greis 6.3.2026-18.10.2026
6.3.2026 - 18.10.2026 - Kerroksia – Korutaiteilija Eero Lintusaari 29.8.‒5.12.2026
29.8.2026 - 5.12.2026 - HUOPA – Sata vuotta suomalaista käsityötä 12.9.‒5.12.2026
12.9.2026 - 5.12.2026 - Museon pieni joulukauppa 14.11.‒31.12.2026
14.11.2026 - 31.12.2026 - Helttuhattuja ja sormuksia – Viipurin seudun naisen kansallispuku 23.10.2026-14.3.2027
23.10.2026 - 14.3.2027 - Käsintehty huominen – Robotiikkaa ja käsityötä Riihimäen kouluista 19.12.2026–25.4.2027
19.12.2026 - 25.4.2027 - Tilkun taikaa – Nykytilkkutaidetta Suomesta 9.1.–9.5.2027
9.1.2027 - 9.5.2027 - Tidsresa in i handarbetet
1.6.2010 - 31.12.2030 - Kädenjälki - Taidon kertomaa / pysyvä näyttely
27.6.2025 - 31.12.2050 - Ajaton perinne – Suomalainen kansallispuku / pysyvä näyttely
27.6.2025 - 31.12.2050
Museets evenemang
- Senioreitten museohetket syksyllä 2026
13.10.2026 - Syysloman ohjatut työpajat lapsiperheille
14.10.2026 - Syysloman ohjatut työpajat lapsiperheille
15.10.2026 - Syysloman ohjatut työpajat lapsiperheille
16.10.2026 - Yleisöopastus vaihtuvaan näyttelyyn
21.10.2026 - Tekijän näyttelykierros: Huopaliike Lahtinen
23.10.2026 - Etätaiteilijatapaaminen: korutaiteilija Eero Lintusaari ti 27.10.
27.10.2026 - Työpaja: Halloweenpaja lapsille ke 28.10.
28.10.2026 - Tekijän näyttelykierros: Huopaliike Lahtinen
30.10.2026 - Työpaja: Amigurumi ti 3.11.
3.11.2026 - Yleisöopastus vaihtuvaan näyttelyyn
4.11.2026 - Museokorttiklubi: Suomalainen kansallispuku - viimeisimmät julkistukset ke 4.11.
4.11.2026 - Työpaja: Herneet pussiin pe 6.11.
6.11.2026 - Senioreitten museohetket syksyllä 2026
10.11.2026 - Tekijän näyttelykierros: Huopaliike Lahtinen
12.11.2026 - Yleisöopastus vaihtuvaan näyttelyyn
13.11.2026 - MuseoFest 14.11. Luento – Mallas Athene – Käsityöt burleskissa
14.11.2026 - MuseoFest la 14.11. työpaja - mehiläisvahakääreet
14.11.2026 - MuseoFest 14.11. Huopatossumuotinäytös – Huopaliike Lahtinen
14.11.2026 - Yleisöopastus vaihtuvaan näyttelyyn
18.11.2026 - Työpaja: Neulahuovutus ke 18.11.
18.11.2026 - Yleisöopastus vaihtuvaan näyttelyyn
19.11.2026 - Työpaja: Tonttulakit ke 25.11.
25.11.2026 - Tekijän näyttelykierros: Huopaliike Lahtinen
27.11.2026 - Yleisöopastus vaihtuvaan näyttelyyn
4.12.2026 - Käsityöläisten joulutori 12.-13.12.2026
12.12.2026 - Käsityöläisten joulutori 12.-13.12.2026
13.12.2026
Museets förmåner
Kulturrundturer
Museets kontaktuppgifter
Finlands Hantverksmuseum
Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä
050 311 8884
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Finlands Hantverksmuseum, Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä
Lähtöpiste:
Inträdesavgifter
10/8/6/0 €
Betalningssätt
Visa, Mastercard, Museokortti, Smartum liikunta- ja kulttuuriseteli ja Smartum Pay, Epassi, Tyky+ -kulttuuri- ja liikuntaseteli sekä Edenred-kortti.
öppet
| Må | Stängd |
| Ti | 11:00-18:00 |
| On | 11:00-18:00 |
| Tu | 11:00-18:00 |
| Fr | 11:00-18:00 |
| Lö | 11:00-18:00 |
| Sö | 11:00-18:00 |
Tilläggsuppgifte: www.craftmuseum.fi/sve/besok-oss/oppettider-och-intradesavgifter
Tillgänglighet [kriterier]
- Fri passage till en del av utställningsrummen: Esteetön avustettuna.
- Guidning för specialgrupper kan beställas
- Handikapptoalett
- Rullstol att låna
- Sittplatser i utställningen
- Tacktila föremål


