Sata vuotta Reidaria – oudoksutusta taiteilijasta nykyajan ilmiöksi

Ensimmäiset museovieraat saapuvat Helsingin Kuusisaaressa sijaitsevaan Didrichsenin taidemuseoon jo hyvissä ajoin ennen ovien avautumista. Vilkkaimpaan aikaan sisäänpääsyä odottavista ihmisistä muodostuva jono kiemurtelee pitkälle museon pihamaalle. Näyttely, jonka on toukokuun alkuun mennessä nähnyt jo yli 70 000 ihmistä, on omistettu pohjoisen värien mestarille, Reidar Särestöniemelle.

Samaan aikaan lähes tuhat kilometriä pohjoisempana, Kittilän Kaukosen kylässä Ounasjoen varrella, Reidarin oma Särestöniemi-museo täyttyy vieraista päivä toisensa perään. Vaikka jokakeväinen riesa ja tänä vuonna hankalaksi osoittautunut kelirikko on välillä katkaissut museovieraiden pääsyn Särestöön, on museovieraita silti riittänyt ennätysmäärin.

Juhlavuosi on nostanut taiteilijan yleisön suosiossa uudelle tasolle. Mutta mikä selittää Reidar-ilmiön juuri nyt, sata vuotta hänen syntymästään?

Särestöniemi-museon johtaja Anne Koskamon mukaan Reidarin juhlavuosi on näkynyt selvänä piikkinä museon kävijämäärissä. Kuva: Saila Vaara.

Oman tiensä kulkija

Reidar Särestöniemi (1925–1981) oli taiteilijana monin tavoin poikkeuksellinen – ja juuri siksi myös ristiriitainen.

Hän syntyi lappilaiseen maalaisperheeseen, opiskeli pitkään taidetta Helsingissä ja Leningradissa, mutta palasi lopulta syrjäiselle kotitilalleen Särestöön, jonne rakensi oman ateljeensa ja taidegalleriansa.

Reidarin taide on helppo tunnistaa: hänen maalauksissaan esiintyy vahvoja värejä, eläimiä, ihmishahmoja, pohjoista luontoa ja vuodenaikoja.

Särestöniemi-museon johtaja Anne Koskamon mukaan Reidarin omintakeinen tyyli ja tapa maalata ”sisäisen silmän näkymiä” – abstraktin ja esittävän taiteen muotoja sekoittaen – tekevät hänen teoksistaan puhuttelevia ja vetoavia.

– Jotkut kriitikot ovat olleet sitä mieltä, että yleisöä on kiinnostanut enemmän Reidarin persoona kuin hänen taiteensa, mutta itse olen eri mieltä. Meillä käy vieraita, jotka liikuttuvat ja saattavat alkaa jopa itkemään, koska maalaukset ovat niin vaikuttavia. Siihen kun lisää vielä museon tunnelman ja Reidarin tarinan, syntyy voimakas kokemus, Koskamo sanoo.

Liian kaupallinen, liian menestyvä, liian erilainen

Reidar Särestöniemi kuvattuna vuonna 1975. Kuva: Studio Kuvasiskot / Historian kuvakokoelma / Museovirasto.

Vaikka Reidar sai osakseen paljon huomiota jo elinaikanaan, taidepiirit suhtautuivat häneen ristiriitaisesti.
Syitä voi hakea hänen erikoisesta pukeutumistyylistään, lappilaisuudestaan, kaupallisesta menestyksestään tai yksinkertaisesti hänen taiteensa epäsopivuudesta aikakauden tyyli-ihanteisiin.

1960- ja 1970-luvuilla suomalaisessa taidemaailmassa vallalla olivat modernismin eri muodot. Näissä yhteyksissä Reidarin värikylläinen, ekspressiivinen ja tarinallinen tyyli ei sopinut ajan minimalistiseen makuun.

Silti yleisö rakasti hänen maalauksiaan ja vieraili ahkerasti hänen näyttelyissään jo hänen eläessään. Meneillään oleva juhlavuosi on nostanut suosion jälleen uusiin lukemiin: esimerkiksi Särestöniemi-museon kävijämäärä kaksinkertaistui maaliskuussa, ja helmikuussa nousua oli yli 70 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Didrichsenin taidemuseossa on järjestetty yhteensä kahdeksan Reidar Särestöniemen yksityisnäyttelyä, joista neljä hänen elinaikanaan. Kuva: Rauno Träskelin.

Kulttuuri on monelle henkireikä

Vastaavanlaista yleisöryntäystä on todistanut myös Didrichsenin taidemuseo. Museonjohtaja Maria Didrichsen kertoo, että Reidarin juhlanäyttely on ollut heidän kaikkien aikojen suosituin.

Lisäksi hän arvioi, että toukokuun loppuun asti kestävä näyttely voi rikkoa jopa 90 000 kävijän rajan.

– Se olisi enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä, mikä puolestaan oli taidemuseon 60-vuotisen historian ennätysvilkkain vuosi, hän sanoo.

Näyttelyyn valituissa maalauksissa korostuvat luonto, vuodenajat ja eläinaiheet. Didrichsen uskoo, että maalausten teemat osuvat nyt erityisen vahvasti ajan hermoon.

– Varsinkin pandemian jälkeen kulttuurista tuli monelle tärkeä henkireikä. Museoon tullaan rauhoittumaan, etsimään lohtua ja irtiottoa maailmasta, hän toteaa.

Reidar Särestöniemi: Pakolaisten kohtaaminen, 1969. Öljy ja tempera kankaalle. Yksityiskokoelma. Kuva: Rauno Träskelin.

Luonnon puolestapuhuja

Sekä Anne Koskamo että Maria Didrichsen nostavat esiin Reidarin taiteessa toistuvat teemat, jotka tekevät hänestä yhä ajankohtaisen, 44 vuotta kuolemansa jälkeen.

Reidar oli aikaansa edellä ekologisten teemojen esiin tuomisessa. Jo 1960-luvulla hän toi maalauksissaan esiin Lapin luonnon uhkia: arktisen alueen tuhoa, eläinten sukupuuttoa ja kasvien katoamista.

– En tiedä ketään muuta taiteilijaa, joka olisi samalla tavalla taiteensa kautta tuonut näitä asioita esille. Ehkä hän tunsi itsekin olevansa vähän suden asemassa, niin kuin Sudet laulavat viimeisen laulunsa -maalauksessa, Didrichsen pohtii.

Monet teemat, joita Reidar käsitteli jo vuosikymmeniä sitten, ovat tänään jopa pelottavan ajankohtaisia. Anne Koskamo uskoo, että yksi syy kasvaneeseen kiinnostukseen voi olla se, että uudet sukupolvet ovat löytäneet Reidarin taiteen ja tunnistavat siinä omia arvojaan ja huoliaan.

– Reidar on noussut ilmiöksi, mikä on mahtavaa. Juhlavuoden tavoite olikin saada hänen arvostuksensa nousemaan Suomessa ja miksei kansainvälisestikin. Hän ansaitsee sen sekä taiteilijana että ihmisenä, Koskamo sanoo.

Lokakuussa 1978 valmistuneeseen uuteen ateljeehen suunniteltiin hyvä valaistus. Työhuoneen ikkuna avautuu länteen, jolloin vältytään etelän häikäisevältä valolta. Kuva: Saila Vaara.

Vierailu Särestöön oli elämys

Pääkaupunkiseudulla asuva Marja Ollakka vieraili Särestöniemi-museossa tyttäriensä Meri ja Iida Metson kanssa. Alun perin Oulusta kotoisin oleva Ollakka kertoo Reidarin maalausten olevan hänelle tuttuja jo lapsuudesta 60-luvulla.

– Meille tuli paljon lehtiä kotiin ja niissä oli usein juttuja Reidarista. Muistan myös, miten koulussa opettajat arvostivat hänen taidettaan. Lapsena nähdyt kuvat varmasti vaikuttivat omaankin visuaaliseen silmään, hän sanoo.

Ollakka on nähnyt aikaisemminkin Reidarin töitä esillä näyttelyssä, edellisen kerran Oulun taidemuseossa joitain vuosia sitten. Silti vierailu Särestössä teki häneen vaikutuksen.

– Tämä on todella upea paikka, ja tietenkin se aina tuo ihmisen lähemmäs, kun on hänen omassa ympäristössään. Oli kiva myös nähdä muutakin kuin hänen tunnetuimpia teoksiaan, kuten varhaisempaa tuotantoa 50-luvulta, hän toteaa.

Kaikki kolme ovat yhtä mieltä siitä, että jatkossa jokainen Levin-mökillä vieraileva viedään ehdottomasti myös Särestöön.

Meri Metso (vas.), Iida Metso ja Marja Ollakka vierailivat Särestössä huhtikuun lopulla. Iida Metso uskoo Reidarin kiinnostavan nyt erityisesti siksi, että Lappi on muutenkin muodissa. Kuva on otettu vanhassa Särestössä, joka on restauroinnin yhteydessä palautettu kuvastamaan Reidarin nuoruusaikaa 1940–1950-luvuilla. Kuva: Saila Vaara.

Ilmiö nimeltä Reidar

Reidarin elämä oli ristiriitainen, värikäs ja rohkea, aivan kuten hänen taiteensakin.

Särestöniemi-museon johtaja Anne Koskamo muistuttaa, että Reidarin elämä ei suinkaan ollut helppoa, vaikka usein niin luullaan. Todellisuudessa hän teki valtavan määrän työtä asemansa eteen ja oli todennäköisesti aikansa koulutetuimpia taiteilijoita.

– Siihen aikaan Lapissa oli vähemmän kuvataiteilijoita kuin nykyään. Ja aikana, jolloin monet muuttivat etelään tai Ruotsiin töiden perässä, Reidar uskalsi rakennuttaa tänne nämä hulppeat rakennukset ja Särestöstä tuli valtiotason vieraiden kohde. Sitä voidaan pitää todellisena kulttuuritekona, hän sanoo.

Kaiken tämän lisäksi Reidar pysyi aina uskollisena itselleen ja omille näkemyksilleen. Viimeistään nyt, 2020-luvulla, maailman luulisi olevan valmis hyväksymään hänet sellaisena kuin hän oli.

Reidar Särestöniemi kotonaan Särestössä vuonna 1973. Kuva: Pentti Vänskä, Journalistinen kuva-arkisto, Museovirasto.

Teksti: Saila Vaara.

Juttu on alunperin julkaistu MUSEO-lehdessä 12.5.2025.