Christmas offer: new Museum Cards now for only €73!
Buy now
 
Exhibition
 Admission with Museum Card
 

Käsityönä tehdyn lasin lumo

Nuutajärvi Glass Museum Prykäri, Urjala

  • 8.11.2024–31.1.2025

Näyttely juhlii käsityönä valmistettuun lasiin liittyvän tiedon, tekniikoiden ja taidon liittämistä Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

 

Eri kokoisiin tiloihin taipuvaksi suunniteltu kiertonäyttely nähdään Nuutajärvellä kaikkein laajimmassa muodossaan. Lisäksi se saa rinnalleen teoksia kahdeltatoista Nuutajärven Lasikylässä työskentelevältä lasitaiteilijalta. Tämä näyttelyn kertomaa kotimaisen lasialan tarinaa täydentävä ja kylän nykylasintekijöiden töistä koostettu kokonaisuus on nähtävillä ainoastaan Nuutajärvellä.

Nuutajärven lasiammattilaisia esittelevä teoskokonaisuus tukee kiertonäyttelyn teemoja ja tutustuttaa kävijät Suomen vanhimman lasikylän monipuolisiin nykytekijöihin. Töistä erottuvat paitsi kylän ja kotimaisen lasialan pitkät perinteet, myös uuden lasintekijäsukupolven omaperäisyys ja halu kuljettaa käsityöperinnettä eteenpäin. Nuutajärven lasitaiteilijoista ja muotoilijoista näyttelyyn osallistuvat: Jenni Sorsa, Johannes Rantasalo, Markus Aremo, Gina Salaris, Tommi Ketonen, Teemu Kylvö, Janne Rahunen, Markku Salo, Marika Kinnunen, Lea Swantz, Anu Penttinen ja Antti Kuikka.

Käsityönä tehdyn lasin lumo esittelee suomalaista lasialaa aina sen alkuvaiheista nykypäivään asti. Näyttelyn kantavia teemoja ovat kotimainen lasi ennen ja nyt, kansainvälisyys alan elinehtona, käsityönä valmistettuun lasiin liittyvät tiedot, taidot ja tekniikat sekä muotoilijoiden ja lasinpuhaltajien välinen yhteistyö, joka on ollut yksi avaintekijä suomalaisen lasimuotoilun kansainvälisen menestyksen taustalla. Lisäksi näyttely esittelee kotimaista lasialan koulutusta.

Näyttelyn tavoitteena on levittää tietoa suomalaisesta lasiperinteestä, vahvistaa pienen käsityöalan asemaa nyky-yhteiskunnassa ja lisätä kuluttajien arvostusta käsityönä valmistettua lasia kohtaan.

Näyttely on Nuutajärvellä tammikuun 2025 loppuun asti, jonka jälkeen se jatkaa matkaansa seuraaville paikkakunnille ympäri Suomen.

Käsityönä tehdyn lasin lumo, 8.11.2024–31.1.2025
Lasimuseo Prykärin vaihtuvien näyttelyiden tila
Pruukinraitti 15, Nuutajärvi

Share this with your friends!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museum contact details

Nuutajärvi Glass Museum Prykäri
Nuutajärven lasikylä, Pruukinraitti

Museum website

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Nuutajärvi Glass Museum Prykäri, Nuutajärven lasikylä, Pruukinraitti


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Admission fees

Admission with Museum Card
Admission with Museum Card

10/5/5€

Payment methods

käteinen/kortti/museokortti

Opening hours

Mon Closed
Tue 11:00-17:00
Wed 11:00-17:00
Thu 11:00-17:00
Fri 11:00-17:00
Sat 11:00-17:00
Sun 11:00-15:00
 

OTHER MUSEUMS NEARBY