Lataa uusi Museokortti-sovellus! Vanha sovellus on poistunut käytöstä. Lue lisää
 
Museo
Sisäänpääsy Museokortilla
 

Vankila

Kustaa III:n katu 8,
Hämeenlinna Tavastehus

Suomen suurin vankilamuseo Vankila kertoo vankeinhoidon ja vankilaelämän historiasta tunteita herättävästi, ja saa pohtimaan ihmisyyden perimmäisiä kysymyksiä.

 

Entinen Hämeenlinnan lääninvankila, vuonna 1871 valmistunut Suomen ensimmäinen sellivankila avautui Suomen kansallismuseon yleisökohteena 2.5.2019. Samalla Suomen Kansallismuseo aloitti Vankilan näyttelyn ja kävijäkokemuksen uudistamisen.Vankilassa nousevat pintaan ihmisyyden perimmäiset kysymykset ja monenlaiset tunteet.

Vankeinhoito lääninvankilassa päättyi vuonna 1993. Lääninvankila muutettiin Hämeenlinnan kaupungin ylläpitämäksi museoksi 1997. Suomen kansallismuseo avasi kohteen nimellä Vankila. Uudistus toteutettiin kahdessa vaiheessa, ja Suomen Kansallismuseon kanssa näyttelykokonaisuuden sisältöjä ovat olleet suunnittelemassa ja käsikirjoittamassa monet vankilaa eri näkökulmista kokeneet henkilöt. Sisältöideoita kartoitettiin myös 18.‒19.1.2019 pohjoismaisessa dekkarikirjallisuuden Nordic Noir -tapahtumassa Rukalla. Vankilan uudistusta tukee Suomen Kulttuurirahasto.

Hämeenlinnan kaupunki on aina tunnettu vankila- ja varuskuntakaupunkina, sillä Linnaniemellä nämä toiminnot ovat liittyneet tiiviisti jo keskiajalla rakennettuun Hämeen linnaan. Myös linna toimi vankilana 1830-luvulta 1972 saakka.

Vankilassa tuomiotaan ovat kärsineet monet historian tunnetut rikollishahmot, kuten murhamies Matti Haapoja ja puukkojunkkarit Isoo-Antti ja Rannanjärvi. Linnan naisvangeista tunnetuimpia olivat runoilija Elvi Sinervo ja unisaarnaaja Maria Åkerblom.

Hämeenlinnan kuritushuoneeksikin kutsun Vankilan esikuvana olivat sen toiminnan alussa amerikkalaisvankilat, joissa sellit ryhmiteltiin keskikäytävän molemmin puolin. Aiemmin vangit olivat asuneet yhteismakuusaleissa. Tänä päivänä vankeinhoidon ja vankielämän historia ja kertomukset elävät seinäkirjoituksissa, esineissä ja ajan kolhimissa selleissä.

Toukokuussa 2019 Vankila avautui karuna kokonaisuutena, tiloina ja tarinoina. Synkkä vankilarakennus tarjoaa puitteet myös tapahtumille, keskusteluille ja yksityistilaisuuksille.

Kesäksi 2020 Vankilan kävijäkokemus täydentyi uudenlaisin audiovisuaalisin ja digitaalisin esityskeinoin. Näyttelysisällön uudistuksen tavoitteena oli nostaa esille todellisuudessa vankilan kokeneiden, niin vankien, vartijoiden kuin muidenkin vankilaan liittyvien henkilöiden muistot ja tarinat. Vankilan käsikirjoitustiimissä on mukana muun muassa kirjailija, vankikarkuri Jan Jalutsi.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Vankila
Kustaa III:n katu 8, Hämeenlinna Tavastehus

0295 33 6202

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Vankila, Kustaa III:n katu 8, Hämeenlinna Tavastehus


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

10/6/4 €

Aluelippu 23/12 € ajalla 2.5.-31.8., sisäänpääsy Vankila, Hämeen linna ja Museo Militaria.

Hämeen keskiaikafestivaalin aikana 16.-18.8.2024 Vankila on avoinna festivaaliaikataulun mukaisesti. Keskiaikafestivaalin aikana Vankilan normaalit pääsyliput tai Museokortti eivät ole voimassa vaan alueella on käytössä vain festivaalin omat liput.

Maksutavat

Museokortti, käteinen, kortti, Smartum.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti Suljettu
Ke Suljettu
To Suljettu
Pe Suljettu
La Suljettu
Su Suljettu

Lipunmyynti päättyy ja museokauppa sekä sisäänpääsy suljetaan klo 15.30. Suljettu juhannusaattona 21.6.

Opastus

Yleisöopastukset 2.-31.5.2024 arkisin suomeksi klo 14 ja viikonloppuisin klo 11 ja 14 enintään 20 henkilöä/kierros.

Yleisöopastukset 1.6.-31.8.2024 suomeksi klo 10, 11, 13 ja 15 ja englanniksi klo 14, enintään 20 henkilöä/kierros.

 

Kohdetta lähellä olevat museot