VIELÄ EHDIT: Museokortti-digilahja tarjoushintaan vain 73 €!
Osta lahjaksi!
 
Museo
Sisäänpääsy Museokortilla
 

Vakoilumuseo

Satakunnankatu 18 (Finlaysonin alue,
Media 54),
33210 Tampere

Maailman ensimmäinen vakoilun erikoismuseo, jossa tutustut James Bondin ja muiden fiktiivisten agenttien oikean elämän esikuviin ja välineisiin.

 

James Bond ja muut fiktiiviset agentit ovat syntyneet esikuvista. Vakoilumuseossa tapaat kymmenittäin huippuagentteja ja tutustut heidän hämmästyttäviin tarinoihinsa.

Vakoilulla on ollut valtava merkitys kaikilla keskeisillä yhteiskunnan alueilla. Niin politiikassa, taloudessa, sodankäynnissä kuin yritysten ja aatteiden välisessä kilpailussa tai urheilussa, vakoilun parissa yksittäinen henkilö tai tekninen väline on kyennyt muuttamaan kehityskulkuja ja kokonaista maailmaa jopa enemmän kuin viralliset hallitukset.

Jotta myös suuri yleisö saisi tutustua näihin legendaarisiin vakoiluvälineisiin sekä hahmoihin menetelmineen, maailman ensimmäinen vakoilun erikoismuseo avattiin yleisölle vuonna 1998. Se tapahtui maassa, joka on ollut geopoliittisen ja teknologisen asemansa vuoksi kansainvälisen vakoilun vilkasta toimintakenttää.

Vakoilumuseo on vakiinnuttanut paikkansa osana Tampereen kattavaa museomaailmaa. Aiheeltaan Suomen ja koko Euroopan ainoa erikoismuseo tarjoaa ikimuistoisia ja ainutlaatuisia elämyksiä niin lapsiperheille, tyky-ryhmille kuin polttareihin. Lapsille tarjolla on kokeiltavia vakoiluvälineitä, polttarit taas rakentuvat piinallisen valheenpaljastustestin ympärille. Agenttitestissä testataan vakoilun vaatimia ominaisuuksia kahdeksassa tehtävässä. Jokainen testin suorittanut saa tietysti diplomin ja suosituksen kykyjensä mukaiseen tiedusteluorganisaatioon maailmalla.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Osana kulttuurikierrosta

Museon yhteystiedot

Vakoilumuseo
Satakunnankatu 18 (Finlaysonin alue, Media 54), 33210 Tampere

(03) 212 3007

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Vakoilumuseo, Satakunnankatu 18 (Finlaysonin alue, Media 54), 33210 Tampere


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

10/6/5€

Maksutavat

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

Aukioloajat

Ma 12:00-18:00
Ti 12:00-18:00
Ke 12:00-18:00
To 12:00-18:00
Pe 12:00-18:00
La 12:00-18:00
Su 12:00-18:00

1.6 . - 31.8. ma-la 10-18, su 12-18

Opastus

Opastettu kierros suomeksi arkena 50 euroa, viikonloppuisin 80 euroa.

 

Kohdetta lähellä olevat museot