VIELÄ EHDIT: Museokortti-digilahja tarjoushintaan vain 73 €!
Osta lahjaksi!
 
Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Aikamatka käsityöhön

Suomen käsityön museo, Jyväskylä

  • 1.6.2010–

Aikamatka käsityöhön -näyttely avattiin yleisölle uudestaan kesällä 2010 luentosalissa, museon toisessa kerroksessa. Aikamatka-näyttelyn aikajanalle on poimittu otteita käsityön historiasta.

 

Tekstit ja kuvat ovat kuitenkin vain pieni kurkistus käsityön mielenkiintoiseen ja monimuotoiseen menneisyyteen. Lähdemme liikkeelle tuhansien vuosien takaa ajalta ennen ajanlaskua ja siirrymme ajanjakso kerrallaan kohti nykyaikaa.

Aikamatka-näyttely koostuu aikajanasta, johon on poimittu keskeisimpiä piirteitä maamme käsityön historiasta. Tekstit ja kuvat ovat kuitenkin vain pieni kurkistus käsityön mielenkiintoiseen ja monimuotoiseen menneisyyteen. Lähdemme liikkeelle tuhansien vuosien takaa ajalta ennen ajanlaskua ja siirrymme ajanjakso kerrallaan kohti nykyaikaa.

Käsityö on mitä tahansa käsin tai käsissä pidettävin työkaluin suoritettua työtä. Näin määriteltynä melkein kaikkea esiteollista tavaratuotantoa ja rakennettua elinympäristöämme voidaan pitää aina 1800-luvun loppupuolelle asti käsin tehtynä.

Aikoinaan käsityötaito on ollut yleistä ja sitä edellytettiin lähes kaikilta. Käsityön kansantaloudellinen merkitys kasvoi 1600- ja 1700-luvuilla, kun mestarit ja kisällit muodostivat ammattikuntia. Kuvanveisto, maalaus ja arkkitehtuuri olivat pitkään käsityön alalajeja. Vasta 1700-luvun lopulla erotettiin tekniikka ja taide toisistaan. Näin tuli erotettua myös taide-esineet käyttöesineistä.

Käsityöläisten työkalut ovat muodoltaan hyvin yksinkertaisia, mutta funktioltaan useimmiten mahdollisimman pitkälle kehittyneitä. Sen vuoksi ne uhmaavat aikaa paremmin kuin monet muut kulttuurin tuotteet. Esimerkiksi neulan tapaamme jokseenkin samanlaisena jo tuhansia vuosia vanhoissa löydöissä.

Taitajan ja mestarin kädessä työkalu on taikakalu. Tekijästä tulee mestari kun hän hallitsee tekniikan. Hyvän käsityötaidon oppiminen vie vuosia. Taitoon kuuluu materiaalien, suunnittelun ja valmistusmenetelmien osaaminen sekä käyttöfunktioiden sekä esteettisten ja eettisten asioiden hallinta. Ajatusleikkinä voi miettiä: mitä maailmassa olisi ilman käsityötaitoa...?

Aikamatkalla on mahdollisuus kosketella eri käsityömateriaaleja ja saada tuntuma asioihin, joista kerrotaan tekstein ja kuvin. Kosketteluraidassa on yhteensä 79 eri materiaalia ja käsityötekniikkaa.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä

050 311 8884

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Suomen käsityön museo, Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

8/6/4/0 €

Maksutavat

Visa, Mastercard, Museokortti, Smartum liikunta- ja kulttuuriseteli ja Smartum Pay, Epassi, Tyky+ -kulttuuri- ja liikuntaseteli sekä Edenred-kortti.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-18:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-18:00
La 11:00-18:00
Su 11:00-18:00

Lisätietoja pääsymaksuista ja aukioloajoista: www.craftmuseum.fi/­tule-museoon/­aukioloajat-ja-paasymaksut

Näyttelyn tekstit kielillä

 

Kohdetta lähellä olevat museot