Arkadia-teatteri
Teatterimuseo, Helsinki
- 3.11.2021–
Arkadia-teatterissa pääsee hyppäämään näyttelijän, ohjaajan, puku-, valo- tai äänisuunnittelijan kenkiin.
Arkadia-teatteri valmistui jo Teatterimuseon ensimmäiseen pysyvään näyttelyyn vuonna 1999. C. L. Engelin Helsinkiin 1820-luvulla suunnitteleman teatterirakennuksen pienikokoinen kaksoisolento muodostui pian kävijöiden suosikiksi.
Teatterimuseon Arkadia-teatterin näyttämöaukon leveys ja korkeus on puolet alkuperäisestä Arkadia-teatterista ja kaaren koristeet sekä esirippu ja kulissit on tehty Engelin luonnosten pohjalta. Myös pukuhuoneeseen, jonne pääsee näyttämön takanurkasta, on haluttu tuoda 1800-luvun teatterin tunnelmaa.
Arkadia-teatterin nimessäkin on historian havinaa. Samannimisessä teatterissa Helsingissä esiintyi ensimmäinen suomenkielinen ammattiteatteri, Suomalainen Teatteri 1800-luvun loppuvuosikymmeninä. Suomalainen Teatteri näkyy myös näyttämön vastaisella seinällä olevassa dioraamassa, jossa on esillä näyttelyn vanhinta aineistoa, pukuja ja esineistöä 1800-luvulta.
Teatterin pukuhuoneessa voi vaihtaa roolia ja pukeutua unelmien sankariksi, primadonnaksi tai vaikka tiikeriksi. Esiripun avautuessa paikka valokiilassa on vapaa!
Museon näyttelyt
Museon tapahtumat
Museon edut
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Teatterimuseo
Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3 G, 00180 Helsinki
Näyttelyinfo: 040 1922 300
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Teatterimuseo, Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3 G, 00180 Helsinki
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
16/8/6 €
Maksutavat
Smartum Pay, Edenredin Virike-seteli ja Ticket Duo -ja Ticket Virike.
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 11:00-19:00 |
Ke | 11:00-19:00 |
To | 11:00-19:00 |
Pe | 11:00-19:00 |
La | 11:00-18:00 |
Su | 11:00-18:00 |
Ilmainen sisäänpääsy joka kuun viimeinen keskiviikko klo 16–19.