Aboa Vetus – vanha Turku
Aboa Vetus, Turku
- 1.1.2006–30.5.2026
Suomen ainoa arkeologinen museo esittelee maan alta löydetyn rauniokorttelin.
Suomen ainoa arkeologinen museo syntyi laajojen kaupunkiarkeologisten kaivausten tuloksena 1990-luvulla. Esiin kaivettu 600 vuotta vanha raunioalue konservoitiin paikalleen kaikkien koettavaksi.
Aboa Vetuksessa voi tutustua kuuden keskiaikaisen kivitalon raunioihin ja kulkea vanhaa Luostarin jokikatua pitkin. Säilyneet rakenteet ja arkeologiset löydöt sisältävät paljon tietoa museoalueen menneisyydestä ja paikalla eläneistä ihmisistä satojen vuosien ajalta. Museo tekee yhä arkeologista tutkimusta alueellaan.
Luostarikorttelin komeissa kivitaloissa asui keskiajalla vauraita kauppiaita. Turku oli silloin Ruotsin toiseksi suurin kaupunki ja merkittävä kaupankäynnin, kirkollisen elämän ja hallinnon keskus.
Museosta löytyy tutkittavaa kaikenikäisille. Menneeseen voi eläytyä itse kokeillen, pelaten tai leikkien. Osallistu vaikka tietovisaan, leiki nukkekodeilla, tutustu eläinten historiaan ja kokeile kasata tiiliä eri tavoin.
Luutarhassa voi tunnistaa luita ja tutustua eläinten historiaan. Näyttely kertoo myös arkeologin työstä ja siitä, miten tieto menneisyydestä syntyy.
Museon näyttelyt
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Aboa Vetus
Itäinen Rantakatu 4-6, 20700 Turku
0207 181 640
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Aboa Vetus, Itäinen Rantakatu 4-6, 20700 Turku
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
Aikuiset:
Aboa Vetus 11 €
Ars Nova 11 €
Yhdistelmälippu 16 €
Lapset 7–15 (koko talo) 8 €
Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät (koko talo) 11 €
Meillä käy Museokortti
Maksutavat
Käteinen. Pankki- ja luottokortit. Maksuvälineenä käyvät myös Tyky-Kuntoseteli+, Tyky Online, Smartum Liikunta- ja kulttuuriseteli, Smartum Saldo, Ticket Virike, Virikeseteli, Edenred-kortti sekä ePassi Sportti & Kulttuuri.
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 11:00-18:00 |
Ke | 11:00-18:00 |
To | 11:00-18:00 |
Pe | 11:00-18:00 |
La | 11:00-18:00 |
Su | 11:00-18:00 |
Museo on kiinni maanantaisin