SAIMAAN SYLISSÄ – Ihmisen, kaupungin ja saimaannorpan tarina
Riihisaari – Savonlinnan museo, Savonlinna
- 1.6.2021–
Saimaan sylissä -näyttely kertoo ihmisen ja luonnon yhteydestä Saimaalla, Saimaan alkuperäisestä asukkaasta norpasta ja sen suojelun menestystarinasta sekä höyrylaivakaupungin synnystä ja elämästä Saimaan keskeisessä solmukohdassa.
Mannerjään alta paljastuneet aurinkoiset rannat anteliaine kalavesineen ja runsaine riistamaineen mahdollistivat asutuksen ankarien luonnonolojen keskellä. Kivikauden saimaalaisuudesta kertovat lukuisat kalliomaalaukset, asuinpaikat ja esinelöydöt. Alusta asti rinnalla on kulkenut norppa. Valtameren tuomana ja vaellusvietin ajamana, lopulta järviympäristöön eristyksiin päätyen.
Linna ja kaupunki nousivat paikkaan, joka oli sotilaallisesti ja maantieteellisesti merkittävä. Kaupunki muotoutui hiljakseen vuonna 1475 rakennetun linnan kylkeen. Levottomien vuosisatojen jälkeen kaupunki kehittyi voimakkaasti ja otollisen sijainnin ansiosta metsäteollisuus ja laivanrakennus muodostuivat merkittävimmiksi elinkeinoiksi. Savonlinnasta muodostui höyrylaivaliikenteen keskuspaikka, jonka tervahöyryt, höyryhinaajat, lotjat ja matkustajalaivat kuskasivat tavaraa ja ihmisiä lähivesille sekä merelle saakka.
Savonlinnalaisuus on merkinnyt myös asumista saarissa. Luonto on antanut raamit, joiden sisällä toiminta on jäsentynyt tarkoituksenmukaiseksi. Saimaa on ollut elämän väylä kaikkina vuodenaikoina. Tämän päivän luontomatkailijalle on tarjolla kymmenien kansallispuistojen ja muiden suojelualueiden verkosto.
Saimaan sylissä -näyttely on Riihisaaren pysyvä näyttely, jonka ovat tuottaneet yhteistyössä Savonlinnan museo ja Metsähallitus.
Museon yhteystiedot
Riihisaari – Savonlinnan museo
Riihisaari
044 417 4466
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Riihisaari – Savonlinnan museo, Riihisaari
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
10/5/6/0 €
Maksutavat
Käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, Museokortti, Edenredin maksukortti ja sovellus, ePassi, Smartumin kulttuuriseteli ja Smartum Pay sekä Savonlinnan Kaikukortti. Veikkaus-kortilla ilmainen sisäänpääsy keskiviikkoisin. Hostelkortin haltijalle sisäänpääsy ryhmälipun hinnalla.
Aukioloajat
Ma | 10:00-17:00 |
Ti | 10:00-17:00 |
Ke | 10:00-17:00 |
To | 10:00-17:00 |
Pe | 10:00-17:00 |
La | 10:00-17:00 |
Su | 10:00-17:00 |
Avoinna heinä-elokuussa päivittäin klo 10-18. Suljettu 29.3., 21.–22.6., 6.12. ja 16.–24.12.2024.
Esteettömyys [kriteerit]
- Esteetön sisäänpääsy
- Esteetön sisäänpääsy osaan tiloista: Museolaivat eivät ole esteettömiä.
- Esteetön wc
- Invapysäköinti
- Istumapaikkoja näyttelytiloissa
- Kosketeltavia esineitä
- Tilattavissa opastuksia erityisryhmille