Virtuaalinäyttely: Ennen koneita
Suomen maatalousmuseo Sarka, Loimaa
- 2.3.2019–
Maksuton näyttely esittelee runsaan esineistön kautta esikoneellisen ajan maataloustöitä ja -työvälineitä.
Millaisia olivat omavaraisen kotitalouden työt ja toimet ennen koneistumista? Näyttelyssä tutustutaan viljelyyn, karjan hoitoon, ruuan valmistukseen ja säilytykseen sekä käsitöihin. Maamme kulttuurinen moninaisuus tulee esiin eri puolilta Suomea kerättyjen esineiden kautta.
Ennen konevoiman käyttöönottoa ihmisen oma käsi kylvi jyvät vakasta peltoon, leikkasi kypsän viljan sirpillä poikki ja sitoi lyhteeksi, ohjasi villan ja pellavan kiertymistä langaksi värttinän ympärille ja heilutti kirvestä, joka kaatoi niin kasken kuin rakennuspuutkin. Raskaissa peltotöissä apuna toimivat vetojuhdat: hevoset ja härät. Työtä riitti, ja kaikkien työpanosta lapsesta vanhukseen tarvittiin.
Näyttely perustuu toimintansa lopettaneen Viikin maatalousmuseon kokoelmiin. Yli 600 esinettä käsittävän näyttelyn vanhimmat esineet ovat 1700-luvulta. Työkalut, astiat ja muut tarve-esineet tutustuttavat kävijän kaski- ja peltoviljelyn vaiheisiin kynnöstä sadonkorjuuseen. Peltotöiden lisäksi tutustutaan karjanhoitoon, tuvan ja pihapiirin töihin sekä sivuelinkeinoihin: metsästykseen, kalastukseen, metsätöihin ja kotiteollisuuteen.
Ennen koneita –virtuaalinäyttelyssä kuljet oikean näyttelyn 360-panoraamakuvauksella toteutetussa toisinnossa esineisiin, kuviin ja ääniopasteisiin tutustuen. Virtuaalinäyttelyssä tietoa ja esineistä ja niiden käytöstä syvennetään myös videoklippien avulla, joita et fyysisessä näyttelyssä näe.
Tutustu näyttelyyn: https://digimuseo.fi/nayttelyt/ennen-koneita/
Museon yhteystiedot
Suomen maatalousmuseo Sarka
Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa
02 763 7700
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Suomen maatalousmuseo Sarka, Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
12/8/0 €
Maksutavat
Käteinen, pankkikortit ja yleisimmät luottokortit sekä Smartum, Edenred, ePassi ja Tyky+.
Aukioloajat
Ma | 10:00-17:00 |
Ti | 10:00-17:00 |
Ke | 10:00-17:00 |
To | 10:00-17:00 |
Pe | 10:00-17:00 |
La | 10:00-17:00 |
Su | 10:00-17:00 |
huhti-kesäkuussa joka päivä klo 10-17, heinäkuussa joka päivä klo 10-18, elo-syyskuussa joka päivä klo 10-17 ja loka-maaliskuussa ti-su klo 10-17.
Esteettömyys [kriteerit]
- Esteetön sisäänpääsy osaan tiloista: Museon päärakennus näyttely- ja kokoustiloineen sekä Ennen koneita -näyttelyn rakennus kokoustiloineen ovat esteettömiä. Tarjoamme asiakkaidemme käyttöön rollaattorin ja pyörätuolin.
- Esteetön wc
- Istumapaikkoja näyttelytiloissa
- Lainattava pyörätuoli
- Tilattavissa opastuksia erityisryhmille