Lauri Leppänen - Valon ja varjon mestari
Huittisten museo, Huittinen
- 4.2.2023–
Professori, kuvanveistäjä Lauri Leppäsen (1895–1977) taidetta esittelevä näyttely Lauri Leppänen – valon ja varjon mestari on läpileikkaus Leppäsen tuotannosta.
. Leppänen oli taiteilijana monipuolinen – hänen tuotannostaan löytyy niin monumentaaliveistoksia kuin mitaleja ja muotokuvia. Lauri Leppäsen laaja tuotanto on kuitenkin jäänyt melko vähälle huomiolle. Keväällä 2023 yleisölle avatussa näyttelyssä on esillä teoksia taiteilijan koko uran ajalta, 1920-luvulta 1970-luvulle.
Leppäsen lapsuudenkoti oli Huittisissa, mutta aikuisikänsä hän asui Ähtärissä ja Helsingissä. Huittisten museon Lauri Leppäsen kokoelman alku on vuodessa 1966, jolloin taiteilija lahjoitti museolle yli 70 työtään. Kokoelma on vuosien mittaan karttunut toistasataa työtä käsittäväksi. Veistosten lisäksi kokoelmassa on reliefejä, mitaleja ja mitaliluonnoksia sekä luonnospiirustuksia.
Leppäsen tunnetuimpia töitä ovat Minna Canthin muistomerkki (1951) Hämeenpuistossa Tampereella sekä Eino Leinon muistomerkki (1953) Helsingin Esplanadinpuistossa. Yhtenä Leppäsen päätyönä pidetään Kullervo-veistosta (1928), joka on pronssisena Kansallisgallerian kokoelmissa sekä Huittisissa Keskuskoulun puistikossa. Veistos on kipsisenä esillä näyttelyssä.
Jääkäritaustaan johtuen Leppänen sai toteutettavakseen useita sotilasaiheisia töitä ja sankarihautojen muistomerkkejä. Leppäsen käsialaa ovat mm. Seinäjoen jääkäripatsas (1958), jääkärimuistomerkit Latvian Klapkalnciemskissä (1929, pystytetty uudelleen 2004) ja Lockstedterissä Saksassa (1939) sekä hänen viimeiseksi työkseen jäänyt Jääkärimitali (1975). Leppäsen sankarimuistomerkki löytyy mm. Huittisten, Vammalan, Sammatin, Ruoveden ja Korppoon sankarihaudoilta.
Näyttely on esillä museon kolmannessa kerroksessa, jonne on kulku vain portaiden kautta.
Museon näyttelyt
Museon yhteystiedot
Huittisten museo
Kirkkotie 4, 32700 Huittinen
044 560 4319 /toimisto, 044 560 4139 /oppaat aukioloaikoina
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Huittisten museo, Kirkkotie 4, 32700 Huittinen
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
2/0 €
Maksutavat
Käteinen sekä yleisimmät pankki- ja luottokortit.
Aukioloajat
Suljettu väliaikaisesti
Museo suljettu marras- joulu- ja tammikuussa.
Esteettömyys [kriteerit]
- Esteetön sisäänpääsy osaan tiloista: Alakertaan mahdollista järjestää pääsy pyörätuolilla. Pyydämme ottamaan yhteyttä puh. 044 560 4139 museon aukioloaikoina tai ennakkoon puh. 044 560 4319.
- Istumapaikkoja näyttelytiloissa