Tschabalala Self: Samasta korttelista
EMMA - Espoon modernin taiteen museo, Espoo
- 8.5.2024–4.5.2025
Tschabalala Self, Keskipäivä 145. kadulla, 2022. Tschabalala Self Studion omistuksessa.
Yhdysvaltalainen Tschabalala Self (s. 1990) sanoo olevansa ennen kaikkea taidemaalari, vaikka hänen teoksiaan voi myös kuvailla kollaaseiksi. Hän maalaa erilaisilla pigmenteillä ja yhdistää maalauksiinsa kankaita, lankoja ja erilaisia painettuja materiaaleja. Self käyttää kierrätysmateriaaleja ja piirtää teostensa yksityiskohtia myös ompelukoneella. Isot ihmisen kokoiset veistokset ovat kuin kolmiulotteisia maalauksia. Ne muodostavat tarinallisia kokonaisuuksia seinillä olevien teosten kanssa.
Self käsittelee teoksissaan rotuun ja sukupuoleen liittyviä teemoja, joihin hän ammentaa omista kokemuksistaan mustana amerikkalaisena naisena. Maalauksissa esiintyvät kuitenkin kuvitteelliset hahmot. Self kuvaa taiteessaan kehoja, joita on sekä ylikorostettu että esineellistetty länsimaisessa kuvastossa ja taidehistoriassa. Hän rikkoo ja muovaa tätä kuvastoa ja siten luo uudenlaista kerrontaa mustista kehoista.
Self syntyi ja varttui New Yorkin Harlemissa. Näyttelyn englanninkielinen nimi Around the Way viittaa mustien amerikkalaisten puhekieliseen ilmaisuun. Se kuvaa henkilöä, joka on kotoisin samasta kaupunginosasta ja omaa kyseisen alueen asukkaille ominaisen olemuksen. Teoksien hahmot muodostavat yhdessä muotokuvan tällaisista henkilöistä. He ottavat haltuun katunsa ja kotinsa määrittelemällä itse sen, miten ja millaisina heidät nähdään.
Tschabalala Self: Around the Way on osa EMMAn ja Saastamoisen säätiön InCollection-näyttelysarjaa. InCollectioniin tilataan vuosittain teos visionääriseltä nykytaiteilijalta. Self on sarjan seitsemäs taiteilija.
Museon näyttelyt
Museon tapahtumat
- Ilmaisilta ja yleisöopastus
- Yleisöopastus | Tschabalala Self: Samasta korttelista
- Ilmaisillan yleisöopastus | Muotoilua EMMAssa
- Yleisöopastus | Collection Kakkonen
- EMMAn esinekonservaattori tavattavissa
- Taiteilija tavattavissa Kokeileva konkretismi -näyttelyssä
- Raanun kudontaa Kokeileva konkretismi -näyttelyssä
- Muotoilua EMMAssa | Yleisöopastus ja kurkistus Katseluvaraston suljetulle puolelle
- EMMA Talks | Ryijyjä, ryijyjä -kierros Collection Kakkonen -näyttelyssä
Museon edut
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
EMMA - Espoon modernin taiteen museo
Ahertajantie 5, 02100 Espoo
043 827 0941
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
EMMA - Espoon modernin taiteen museo, Ahertajantie 5, 02100 Espoo
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
20/10/0 €
Maksutavat
Näyttelykeskus WeeGeellä voi maksaa käteisellä ja pankki- tai luottokortilla (Visa, Visa Electron, Mastercard, Mastercard Maestro). Lisäksi maksuvälineinä käyvät Smartumin maksukortti, SmartumPay, Edenred-kortti, Edenredin mobiilimaksu, ePassi ja Eazybreak.
Näyttelykeskus WeeGee on Museokortti-kohde.
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 11:00-17:00 |
Ke | 11:00-19:00 |
To | 11:00-19:00 |
Pe | 11:00-19:00 |
La | 11:00-17:00 |
Su | 11:00-17:00 |