VIELÄ EHDIT: Museokortti-digilahja tarjoushintaan vain 73 €!
Osta lahjaksi!
 
Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Vaikuttavat kuvat, Teuvo Suominen

Matkailu- ja kulttuurikeskus Karhuntassu, Kuusamo

  • 17.9.2024–11.1.2025

Ympäristötietoisen kuvausotteen pioneereja on ehdottomasti Teuvo Suominen. Teuvo on tehnyt elämäntyönsä luonnonsuojelun parissa valokuvaajana, elokuvaajana, toimittajana ja tietokirjailijana.

 

Hänen tavoitteenaan on koko 50-vuotisen uran ajan ollut luonnontieteen ilmiöiden esittäminen kiinnostavasti eri ilmaisumuodoilla sekä luonnonsuojelun popularisointi. Näyttely tuo esiin valokuvan osuutta luonnonsuojeluaatteen ja tiedon laajenemisen välineenä Suomessa.

Teuvon moniulotteinen työ kuvaajana, kuraattorina ja kirjoittajana ei kuitenkaan ole enää uusille sukupolville tuttu, ei siksi että aika olisi ajanut hänen sanomansa ohi vaan koska hänen kuvausretkensä päättyivät kun filmiaika päättyi. Kuvia ja tekstejä on toki kiteytettyinä kirjoihin ja aikakauslehtiin. Kuvamateriaalia negatiiveina ja dioina on 1950-luvulta lukien aivan valtavasti. Pääosin materiaali on luovutettu Valokuvataiteen museoon, jossa näyttelyyn valitut kuvat digitoitiin. Dokumenttifilmiä on myös useilta vuosikymmeniltä, nyt odottamassa digitointia Kavissa.

Näyttelyn tärkeydestä ja todennäköisestä kiinnostavuudesta nykypäivänä kertoo luontokuvauksen kasvava suosio samalla kun kuvaajien ympäristötietoisuus on kasvussa. Kysyntää on näkökulmista, oivalluksista, siitä mitä luonnonilmiöt kertovat kontekstissaan. Miten läheltäkin löytyy äärimmäisissä oloissa kituvia tai aina vaan selviytyviä lajeja ja tyyppejä. Toisaalta, eettinen pohdinta kuvaajan tunkeutumisesta eksoottisiin kohteisiin kasvaa.

Teuvon omin sanoin:

”Tuon töitteni kautta esiin valokuvan osuutta luonnonsuojeluaatteen leviämisen välineenä. Erilaiset työtehtävät mm. Suomen Luonto -lehdessä ovat tuoneet minut suomalaisen luonnonvalokuvauksen ja ympäristösuojelun keskiöön voimakkaan kasvun vuosina. Uskoakseni moniulotteinen työni kuvaajana, kuraattorina ja kirjoittajana on osaltaan luonut perustaa niin luonnonvalokuvauksen ja valokuvataiteen kuin luonnonsuojelun kehitykselle Suomessa.”

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Matkailu- ja kulttuurikeskus Karhuntassu
Torangintaival 2, 93600 Kuusamo

040 8608365

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Matkailu- ja kulttuurikeskus Karhuntassu, Torangintaival 2, 93600 Kuusamo


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

12/10/5

Maksutavat

käteinen, pankkikortti ja museokortti
e-passi ja smartum

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 09:00-17:00
Ke 09:00-17:00
To 09:00-17:00
Pe 09:00-17:00
La 10:00-15:00
Su Suljettu

Näyttelyn tekstit kielillä

Näyttelyyn ääniopas kielillä