Kaarlo Stauffer: Fantasmagoria
Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva, Lahti
- 7.12.2024–6.4.2025
Fantasmagoria esittelee teoksia, jotka ammentavat perhevalokuvista ja käsittelevät ajan kulumista, vanhenemista sekä muistamisen ja mielikuvituksen suhdetta.
Kaarlo Staufferin (s. 1988) öljyvärimaalaukset pohjautuvat vanhoihin perhevalokuviin. Stauffer on maalannut valokuvista mielikuvituksen värittämiä tulkintoja. Taiteilija ei esitä sukunsa tarinaa sellaisenaan, vaan pohtii kuvan tekemistä suhteessa todellisuuskäsityksiin, sekoittaen valokuvan ja maalauksen traditioita. Stauffer käsittelee ajan kulumista ja vanhenemista; nostalgiaa, kaipuuta ja suruakin; mutta myös aaveita ja ulkopuolta, ei-mitään. Tapahtuneen ja kuvitellun välinen raja on tarkoituksellisen hämärä. Teosten maailmassa esiintyy yliluonnollisen mahdollisuuteen liittyviä vivahteita.
Valokuviin kuvatun hetken keinotekoisuus korostuu ja esitetystä tulee fiktiota, jopa metafiktiota: ei tämä oikeasti näin mennyt. Toisaalta esiin nousee myös muistamiseen ja muistin olemukseen liittyviä kysymyksiä ja teokset kutsuvat meitä pohtimaan ajan kulumista ja muistojen unohtumista. Mitä ajan myötä unohtuu? Millä mieli, tai mielikuvitus, täydentää aukkoja?
Fantasmagoria on Kaarlo Staufferin ensimmäinen museossa järjestettävä yksityisnäyttely. Se esittelee noin kaksikymmentä vuosina 2017–2024 maalattua, perhevalokuvista ammentavaa teosta.
Näyttelyyn on saatu valtionavustusta Museovirastolta.
Museon näyttelyt
Museon edut
Museon yhteystiedot
Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva
Päijänteenkatu 9, 15140 Lahti
044 482 6042
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva, Päijänteenkatu 9, 15140 Lahti
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
16/12/0 €
Maksutavat
Yleisimmät pankki- ja luottokortit, käteinen, Epassi, Edenred Mobiili, Smartum Pay sekä Smartum kulttuuri- ja liikuntasetelit
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 10:00-18:00 |
Ke | 10:00-20:00 |
To | 10:00-18:00 |
Pe | 10:00-18:00 |
La | 10:00-18:00 |
Su | 10:00-18:00 |