melanie bonajo
Porin taidemuseo, Pori
- 27.9.2025–1.3.2026
Bonajon näyttely tuo yhteen kaikki Night Soil -trilogian kolme teosta installaatioiksi laajentuneissa muodoissaan.
Syyskaudella Siiven vaihtuvien näyttelyiden tilassa nähdään Berliinissä asuvan ja työskentelevän nykytaiteilijan melanie bonajon näyttely. Porin taidemuseon kokoelmissa on bonajon videoteos Nocturnal Gardening (2016), joka on osa Night Soil -trilogiaa (2014-2016). Bonajon näyttely tuo yhteen kaikki trilogian kolme teosta installaatioiksi laajentuneissa muodoissaan. Teokset käsittelevät yhteiskunnallisen normin ulkopuolella operoivia toimijuuksia. Niiden keskiössä on vaihtoehtoisten olemisen tapojen ja rituaalien muodostaminen nyky-yhteiskunnan merkitystyhjiössä.
melanie bonajo on hollantilainen taiteilija, elokuvantekijä, somaattinen seksuaalivalmentaja ja -kouluttaja, ja aktivisti, joka luo immersiivisiä queerejä tiloja. bonajo on kiinnostunut valtavirran ulkopuolella olevista yhteisöistä, jotka elävät tai työskentelevät yhteiskunnan marginaalissa joko kulttuurisen syrjäytymisen vuoksi tai siksi, että he eivät kuulu normatiiviseen järjestelmään. Eettiseen ja empaattiseen rinnakkaiseloon, kehopolitiikkaan, tasa-arvoon ja vaihtoehtoisiin maailman- ja itsetuntemuksen muotoihin liittyvät kysymykset ovat keskeisiä bonajon työssä.
Kuvatieto: melanie bonajo, Night Soil – Economy of Love, 2015, pysäytyskuva videosta, (C) taiteilija ja AKINCI galleria.
Näyttelyä tukee Museovirasto.
Museon näyttelyt
- Arkkitehdin huone – Abstraktio ja utopia
- ADRIAN PIPER: Funk Lessons
- CIRCLE: PISTE
- Laura Lilja
- Marta María Perés Bravo
- Porin taidemuseon näyttelyohjelma 2025
- Maire Gullichsen ja modernismin käännekohdat
- Shia Conlon & Iona Roisin
- melanie bonajo
- Essi Kausalainen, Olli Keränen, Mikko Kuorinki, Maija Luutonen: SOKERIOVET
Museon tapahtumat
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Porin taidemuseo
Eteläranta, 28100 Pori
044 701 1080
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Porin taidemuseo, Eteläranta, 28100 Pori
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
1.2.2025 alkaen 10/6 €, opiskelijoille ja alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
Maksutavat
Käteinen, pankki- ja luottokortti, Edenred, Epassi, Smartum, Tyky+
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | Suljettu |
Ke | Suljettu |
To | Suljettu |
Pe | Suljettu |
La | Suljettu |
Su | Suljettu |
Museorakennus on suljettu peruskorjauksen vuoksi tammikuuhun 2025.
Esteettömyys [kriteerit]
- Esteetön sisäänpääsy
- Esteetön sisäänpääsy osaan tiloista: induktiosilmukka aulatilassa ja luentosalissa
- Esteetön wc
- Induktiosilmukka
- Istumapaikkoja näyttelytiloissa
- Lainattava pyörätuoli