Tapahtuma
 

Sibbe Live!: Turku Ensemble 40 vuotta

Sibelius-museo, Turku

  • 12.3.2025 (19.00–20.00)

 

Turku Ensemble ry perustettiin marraskuussa 1984 kun joukko turkulaisia muusikoita kokoontui ja päätti alkaa soittaa yhdessä säännöllisesti. Lähtökohtaisena ideana tuolloin oli korkeatasoisen kamarimusiikkitarjonnan lisääminen ja rikastuttaminen Turussa. Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin sellotaiteilija Timo Hanhinen ja sihteeriksi silloinen Turun musiikkijuhlien tuotantosihteeri Tuula Sarotie.

Turku Ensemblen toiminnan eräs keskeinen piirre on koko ajan ollut eri soittimien ja soitinryhmien monipuolinen yhdistely. Myös yhteistyö erilaisten orkestereiden ja kokoonpanojen kanssa sekä poikkitaiteelliset projektit ovat kuuluneet Turku Ensemblen toimenkuvaan.

Turku Ensemblen reilu parikymmenhenkinen soittajisto koostuu perusrungoltaan Turun taideakatemian ja konservatorion opettajista sekä Turun filharmonisen orkesterin muusikoista. Ensemble on konsertoinut paitsi laajasti Suomessa, myös Ruotsissa, Venäjällä, Englannissa, Tsekeissä ja Yhdysvalloissa.

Turku Ensemblen säännöllisen konserttituotannon kotipesinä olivat mm. Sibelius-museo ja Aboa Vetus Ars Nova-museo. Pitkäaikaisin konserttipaikka oli keväällä 2024 päättynyt Turun kaupungin järjestämä tiistaikonserttisarja Wäinö Aaltosen museossa, jonka HouseBand-kokoonpanona Turku Ensemble toimi ja esiintyi sarjassa vähintään pari kertaa sekä syys- että kevätkausina.

Yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja on alttoviulutaiteilija Harri Sippel, joka on toiminut tehtävässä useita vuosia samoin kuin sihteeri ja taloudenhoitaja Sirkka Koivunen.

Turku Ensemble toivottaa kaikki kamarimusiikinystävät tervetulleeksi Sibeliusmuseoon 40-vuotisjuhlakonserttiinsa 12.3.2025, jossa esitetään 40 vuotta sitten soitetun debyyttikonsertin ohjelma! Mukana soittajistossa on edelleen monia Turku Ensemblen perustajajäseniä.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Sibelius-museo
Piispankatu 17, 20500 Turku

050 337 6906, 050 362 5828

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Sibelius-museo, Piispankatu 17, 20500 Turku


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

7/5€, ryhmät 5€/ hlö (väh.10). Konserttien hinnat erikseen.
| 7/5€, grupper 5€/pers (minst 10) Konserternas pris avviker. 
| 7/5€, groups 5€/person (min. 10) The price of the concerts may vary.

Maksutavat

Käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, Museokortti, Smartum- & Epassi-kulttuurisetelit, ICOM, Pressikortti, Vammaiskortti.
Kontanter, allmännaste bank- och kreditkort, Museikortet. Smartum-& Epassi-kultursedlar, ICOM, Presskort, Funktionshinderkort
Cash, most common credit cards (Visa, Mastercard), Museokortti, Smartum, Epassi, ICOM, Presscard, EU Disability Card

Aukioloajat

Suljettu väliaikaisesti

Museo on suljettu 1.1., 6.-21.1., 18.4., 1.5., 20.-22.6., 6.12., 24.-26.12.,31.12., 1.1.2026

 

Kohdetta lähellä olevat museot