Sibbe Live!: Maailman ympäri 60 minuutissa
Sibelius-museo, Turku
- 2.4.2025 (19.00–20.00)
Selloduo Varonen 25 vuotta
Selloduo Anna-Maaria & Olli Varonen on esiintynyt vuodesta 2000 alkaen. Ensimmäinen konserttiesitys kuultiin Budapestissa, Suomen suurlähetystön järjestämässä tilaisuudessa. Sittemmin duolta on kuultu sadoittain konsertteja kotimaassa sekä usein Unkarissakin ja säännöllisesti myös Ruotsissa. Duo on konsertoinut myös Virossa, Tsekissä, Espanjassa ja Senegalissa. Suomen ja Ruotsin yleisradion lisäksi duon esityksiä on kuultu kahdessakin Unkarin Kaniza-kulttuurikanavan tv-lähetyksessä. Levyjä duo on julkaissut neljä sekä tehnyt yhteislevyn gospellegenda Jaakko Löytyn kanssa. Lisäksi Varosten selloduo oli avainasemassa ensimmäisen kansallisen kouluikäisille suunnatun sellokilpailun suunnittelussa ja toteutuksessa (Salo 2019).
Sibelius-museossa duon juhlakiertueeseen kuuluva konsertti kantaa nimeä ”Maailman ympäri 60 minuutissa” joka on viime aikoina noussut yleisön yhdeksi suosikiksi. Sävelten siivittämänä kierrämme maapallon aivan konkreettisesti: Liikkeelle lähdemme manner-Euroopasta, käymme Brittein saarilla, siirrymme USA:han, josta edelleen Hawaijille, Intiaan ja Välimerelle. Ja lopulta koti-Suomeen.
Säveltäjänimistä mainittakoon J.S. Bach, F. Schubert, L. Boccherini, B. Britten, Leilehua Lanzilotti ja Erkki Melartin. Myös kansansävelmiin pohjautuvia teoksia on luvassa.
Museon näyttelyt
Museon tapahtumat
- Fredagar på Sibbe: Vinterjazz
- Sibbe Live!: Runeberg & Sibelius
- Fredagar på Sibbe: Ánnámáret
- Sibbe Live!: Romantiikan helmiä
- Runonlaulaja
- Sibbe Live!: Tuhannen ja yhden yön tarinoita
- Sibbe Live!: Turku Ensemble 40 vuotta
- Sibbe Live!: 4th Line
- Sibbe Live!: Maailman ympäri 60 minuutissa
- Fredagar på Sibbe: Trio Peltomaa Fraanje Perkola
- Sibbe Live!: Trioilta
- Sibbe Live!: Pianoilta
- Sibbe Live!: Jazzilta – Anabasis
- Sibbe Live!: Klaveeri-ilta
- Sibbe Live!: Uneksijan unohdetut laulut – Juhani Pohjanmiehen musiikkia
- Sibbe Live!: Kansanmusiikki-ilta – Tallari
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Sibelius-museo
Piispankatu 17, 20500 Turku
050 337 6906, 050 362 5828
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Sibelius-museo, Piispankatu 17, 20500 Turku
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
7/5€, ryhmät 5€/ hlö (väh.10). Konserttien hinnat erikseen.
| 7/5€, grupper 5€/pers (minst 10) Konserternas pris avviker.
| 7/5€, groups 5€/person (min. 10) The price of the concerts may vary.
Maksutavat
Käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, Museokortti, Smartum- & Epassi-kulttuurisetelit, ICOM, Pressikortti, Vammaiskortti.
Kontanter, allmännaste bank- och kreditkort, Museikortet. Smartum-& Epassi-kultursedlar, ICOM, Presskort, Funktionshinderkort
Cash, most common credit cards (Visa, Mastercard), Museokortti, Smartum, Epassi, ICOM, Presscard, EU Disability Card
Aukioloajat
Suljettu väliaikaisesti
Museo on suljettu 1.1., 6.-21.1., 18.4., 1.5., 20.-22.6., 6.12., 24.-26.12.,31.12., 1.1.2026
Esteettömyys [kriteerit]
- Esteetön sisäänpääsy osaan tiloista: sisääntulokerroksen tilat
- Esteetön wc
- Invapysäköinti
- Istumapaikkoja näyttelytiloissa
- Kosketeltavia esineitä