Sibbe Live!: Uneksijan unohdetut laulut – Juhani Pohjanmiehen musiikkia
Sibelius-museo, Turku
- 21.5.2025 (19.00–20.10)
Annikka Konttori-Gustafsson, piano
Elli Vallinoja, mezzosopraano
Jaakko Kortekangas, baritoni
Juhani Pohjanmies (1893–1959) oli legenda jo eläessään. Hän oli monipuolinen taiteilija: Oskar Merikannon ja Leipzigin konservatorion kouluttama urkuri, Melartinin johdolla opiskellut säveltäjä, kirkkomuusikko, kuoronjohtaja, musiikinopettaja. Lisäksi hän suunnitteli suuren määrän urkuja, kehitteli monenlaisia soitinkokeiluja, maalasi ja kirjoitti ajatelmia, legendoja ja science fictionia.
Juhani Pohjanmies vaikutti pitkään Jyväskylässä ennen siirtymistään Kangasalan urkutehtaan palvelukseen urkusuunnittelijaksi ja urkujen rakentajaksi.
Hän on mies Kuubalaisen serenadin takana, mutta hänen vakavampi yksinlaulutuotantonsa on unohdettu 1930-luvun jälkeen. 1920-luvulla Pohjanmies taitavana pianistina esitti osaa lauluista muun muassa Alma Kuulan kanssa. Edition Hansen julkaisi kahdeksan laulua.
Ohjelmistossa suomalaisten runoilijoiden teksteihin sävellettyjä lauluja
Lauluja on paljon. Olemme saaneet Pohjanmiehen perheeltä käsiimme noin 20 mielenkiintoista, suomalaisten runoilijoiden (mm. Juhani Siljo, Einari Vuorela, Aleksis Kivi) teksteihin sävellettyä laulua. Konserttiohjelma rakentuu niistä sekä parista pianokappaleesta ja lisäksi Runokuvia-nimisestä sarjasta, joka sisältää runoja lausuttuina ja jokaiseen liittyvä pianokappale. Pohjanmies esitti runokuvasarjoja yhdessä lausujavaimonsa Lii Hannukkalan kanssa.
Äskettäin on julkaistu Pohjanmiehen tyttären, Hannele Pohjanmiehen kirjoittama elämäkerta isästään (Kuutamoprinssi, Basam Books). Sibelius-museon näyttely Juhani Pohjanmiehestä on esillä on esillä 1.6.2025 asti.
Museon näyttelyt
Museon tapahtumat
- Fredagar på Sibbe: Vinterjazz
- Sibbe Live!: Runeberg & Sibelius
- Fredagar på Sibbe: Ánnámáret
- Sibbe Live!: Romantiikan helmiä
- Runonlaulaja
- Sibbe Live!: Tuhannen ja yhden yön tarinoita
- Sibbe Live!: Turku Ensemble 40 vuotta
- Sibbe Live!: 4th Line
- Sibbe Live!: Maailman ympäri 60 minuutissa
- Fredagar på Sibbe: Trio Peltomaa Fraanje Perkola
- Sibbe Live!: Trioilta
- Sibbe Live!: Pianoilta
- Sibbe Live!: Jazzilta – Anabasis
- Sibbe Live!: Klaveeri-ilta
- Sibbe Live!: Uneksijan unohdetut laulut – Juhani Pohjanmiehen musiikkia
- Sibbe Live!: Kansanmusiikki-ilta – Tallari
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Sibelius-museo
Piispankatu 17, 20500 Turku
050 337 6906, 050 362 5828
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Sibelius-museo, Piispankatu 17, 20500 Turku
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
7/5€, ryhmät 5€/ hlö (väh.10). Konserttien hinnat erikseen.
| 7/5€, grupper 5€/pers (minst 10) Konserternas pris avviker.
| 7/5€, groups 5€/person (min. 10) The price of the concerts may vary.
Maksutavat
Käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, Museokortti, Smartum- & Epassi-kulttuurisetelit, ICOM, Pressikortti, Vammaiskortti.
Kontanter, allmännaste bank- och kreditkort, Museikortet. Smartum-& Epassi-kultursedlar, ICOM, Presskort, Funktionshinderkort
Cash, most common credit cards (Visa, Mastercard), Museokortti, Smartum, Epassi, ICOM, Presscard, EU Disability Card
Aukioloajat
Suljettu väliaikaisesti
Museo on suljettu 1.1., 6.-21.1., 18.4., 1.5., 20.-22.6., 6.12., 24.-26.12.,31.12., 1.1.2026
Esteettömyys [kriteerit]
- Esteetön sisäänpääsy osaan tiloista: sisääntulokerroksen tilat
- Esteetön wc
- Invapysäköinti
- Istumapaikkoja näyttelytiloissa
- Kosketeltavia esineitä