AGF: kuu-tee kuuntelutapaaminen #7 - Vierailevana taiteilijana pantea
Oulun taidemuseo, Oulu
- 28.8.2025 (16–18.30)
Iranilainen, Barcelonassa asuva taiteilija pantea saapuu vieraaksi kuu-tee kuuntelutapaamiseen elokuussa.
Iranilainen, Barcelonassa asuva taiteilija pantea saapuu vieraaksi kuu-tee kuuntelutapaamiseen torstaina 28.8. klo 16.30. Osana Khamoosh-kollektiivia hän kertoo kollektiivisen kuuntelun tavoista, aiheeseen liittyvästä väitöskirjatutkimuksestaan sekä taiteilija AGF:n ja pantean yhteistyöstä rec-on.org:ssa.
pantea on taiteilija, joka on kiinnostunut äänten kyvystä tulkata sitä, mitä emme kuule. Hänen muita kiinnostuksen aiheitaan ovat ekologinen tarinankerronta ja selviytyminen yhteisöllisenä tapahtumana. Hänen taiteellinen työskentelynsä pitää sisällään luovaa kirjoittamista, kävelyä, performanssia, elokuvaa, radiota ja musiikkia. pantea paneutuu ekologisen ja yli-inhimillisen yhteyden kertomuksiin.
pantea oppii yhteisöllisestä työstä tutkimalla kuuntelemista ja sen mukanaan tuomia mahdollisuuksia. Hän suhtautuu intohimoisesti kosteikkoihin ja kasveihin, ja opiskelee parhaillaan käytännönläheisiä musiikin tohtoriopintoja St George'sissa, Lontoon yliopistossa.
Hän on mukana fasilitoimassa Khamooshia, transdiskursiivista yhteisöä, joka on omistautunut iranilaisen ääniperinnön säilyttämiselle ja arkistoinnille, ja hän johtaa Associació So -yhteisöä yhteistyössä Soundcamp Cooperativen kanssa. pantea on Radio Web MACBA -työryhmän jäsen ja toinen puoli audiovisuaalisen suunnittelun ryhmästä Studio Informal.
Tapahtuma järjestetään englanniksi, mutta epämuodollista tulkkausta on tarjolla suomeksi. Kaikenikäisille suunnattuihin yhteisöllisiin kuuntelutapaamisiin voi osallistua museon pääsylipun hintaan: 7–10 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.. Museokortti, Kaikukortti ja kulttuurisetelit (Epassi, SmartumPay sekä Edenredin Virike-kortti) käyvät myös maksuvälineenä. Ei ennakkoilmoittautumista.
Lue lisää AGF:n kuuntelutapaamisista taidemuseon verkkosivuilla: https://ouluntaidemuseo.fi/nayttely/agf-kuu-tee-kuuntelutapaamiset/
Museon näyttelyt
Museon tapahtumat
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Oulun taidemuseo
Kasarmintie 9, 90015 Oulun kaupunki
044 703 7471
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Oulun taidemuseo, Kasarmintie 9, 90015 Oulun kaupunki
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
10/7/0 €
Maksutavat
Käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, Edenred, Epassi, Kaikukortti, SmartumPay