Museokortilla elämyksiä vuodeksi – nyt myös kuukausimaksulla 7,45 € / kk!
Lue lisää
 
Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Pohjoista puhetta

Arktikum tiedekeskus, Rovaniemi

  • 19.9.2025–31.5.2026

Pohjoista puhetta -näyttely kertoo pohjoisen ihmisten toiveista sujuvampaan viestintään ja parempiin yhteyksiin.

 

Pohjoisessa puhelin oli elämänlanka – vaihtonäyttely lankapuhelimen historiasta Lapissa

Arktikumin tiedekeskuksessa avautuva Pohjoista puhetta -näyttely kertoo pohjoisen ihmisten toiveista sujuvampaan viestintään ja parempiin yhteyksiin.

Puhelin on kulkenut viime vuosikymmenien aikana puhelinpöydältä kodin eri huoneisiin ja lopulta ihmisten taskuihin. Lapissa uutta ihmeellistä laitetta päästiin ihastelemaan ensi kertaa jo kuuden vuoden päästä laitteen keksimisestä, kun tutkimusretkikunta toi laitteen Sodankylään.

Varsinaisen puhelinverkon rakentaminen alkoi myöhemmin Lapin eteläosista, mutta vielä 1970-luvullakin Lapissa oli koteja ilman puhelinta. Vaikka sähköisen viestinnän uudistukset levisivät Lappiin viiveellä, toimi alue myös uusien tekniikoiden testauspaikkana. Lankapuhelimen aikakausi alkoi hiipua 1990-luvulla, jolloin vähitellen siirryttiin puhelimella puhumisesta kokonaisvaltaisemmin digitaalisen datan siirtoon.

Pohjoista puhetta – Lankapuhelimen aika Lapissa näyttelyssä kerrotaan, miten tarvetta puhelimelle perusteltiin eri aikoina ja miten pohjoiset olosuhteet vaikuttivat tietoliikenteen kehitykseen. Näyttely on tuotettu osana Koneen säätiön rahoittamaa hanketta Tietoliikenneinfrastruktuuri, aika, yhteisö ja arktinen ympäristö. Tutkimushankkeen tavoitteena on ymmärtää miten arktisen ympäristön erityispiirteet vaikuttavat tietoliikenneinfrastruktuuriin ja toisaalta, miten tietoliikenneinfrastruktuuri muokkaa pohjoista ympäristöä, yhteisöjä ja maisemaa.

Suurin osa näyttelyssä esillä olevista kuvista on hankkeessa järjestetyn kuvienkeruukampanjan satoa.

Pohjoista puhetta – Lankapuhelimen aika Lapissa 19.9.2025–31.5.2026 Arktikumin tiedekeskus (Pohjoisranta 4, Rovaniemi)

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon näyttelyt

Osana kulttuurikierrosta

Museon yhteystiedot

Arktikum tiedekeskus
Pohjoisranta 4, 96200 Rovaniemi

+358 (0)16 3223620

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Arktikum tiedekeskus, Pohjoisranta 4, 96200 Rovaniemi


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut


Sisäänpääsy Museokortilla

Pääsymaksut 2025: 20/15/5€.

Maksutavat

Käteinen, useimmat luotto- ja debit-kortit.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 10:00-18:00
Ke 10:00-18:00
To 10:00-18:00
Pe 10:00-18:00
La 10:00-18:00
Su 10:00-18:00

Näyttelyn tekstit kielillä

 

Kohdetta lähellä olevat museot