Howard Smith
EMMA - Espoon modernin taiteen museo, Espoo
- 9.9.2026–7.2.2027

Howard Smithin (1928–2021) retrospektiivinäyttely esittelee rakastetun ja omaleimaisen taiteilijan monipuolista uraa. Näyttely on kunnianosoitus hänen ennakkoluulottomalle visuaaliselle ilmaisulleen ja vaikutukselleen Suomen taide- ja muotoilukentällä.
New Jerseystä kotoisin ollut Smith tuli tunnetuksi hänen uteliaasta lähestymistavastaan taiteeseen. Hänen mittava uransa oli jatkuva tutkimusmatka eri materiaalien, muotojen ja tekniikoiden mahdollisuuksiin. Smith työskenteli laaja-alaisesti niin keramiikan, tekstiilitaiteen, kuvanveiston, paperileikkauksen, kollaasin kuin piirustusten parissa. Tämän lisäksi hänen suunnittelunsa ulottui myös kaupunkitilaan lukuisin julkisin taideteoksin. Taiteen ohella Smith suunnitteli kankaita Vallilalle ja keramiikkaa Arabialle. Hänen rakastetut designklassikkonsa ovatkin löytäneet tiensä osaksi useiden suomalaisten koteja ja arkea.
Kauan odotettu Howard Smithin yksityisnäyttely on osa modernismin klassikoita ja sen uudistajia esille tuovia näyttelyitä EMMAssa. Se nostaa esiin taiteilijan, jonka panos suomalaiseen taiteeseen ja muotoiluun on ollut merkittävä. Samalla näyttely korostaa monikulttuurisuuden merkitystä osana Suomen taidehistoriaa: Smith on harvinainen esimerkki afrikkalaisamerikkalaisesta taiteilijasta, joka vaikutti keskeisesti visuaalisen kenttämme kehitykseen.
Museon näyttelyt
- Muodinmuutos
- Karin Hellman
- Arte povera – Uusi luku
- Mohamed Bourouissa: Väkivallan syntyhistoria
- Axel Straschnoy
- InCollection | Antti Laitinen: Helisevä metsä
- Nykyaikaa etsimässä
- Howard Smith
- Verholla – Painokankaiden taide
- Gerda Thesleff
- Bryk & Wirkkala -katseluvarasto
- Saastamoisen säätiön kokoelmanäyttely
- Collection Kakkonen
Museon tapahtumat
- Ilmaisilta ja yleisöopastus
1.2.2019 - 1.2.2028 - Ilmaisillan yleisöopastus | Muodinmuutos
5.12.2025 - EMMAn ja KAMUn yleisöopastus | Painotalosta näyttelykeskukseksi
7.12.2025 - Vauvojen taideleikki
10.12.2025 - Ilmaisillan yleisöopastus | Verholla – Painokankaiden taide
12.12.2025 - Avoin taidepaja – Kultainen joulun laululintu
14.12.2025 - Ruotsinkielinen yleisöopastus | Antti Laitinen – Helisevä metsä
14.12.2025 - KÖTT-kollektiivi: Harp-tanssiteos
17.12.2025 - KÖTT-kollektiivi: Harp-tanssiteos
4.1.2026
Museon edut
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
EMMA - Espoon modernin taiteen museo
Ahertajantie 5, 02100 Espoo
043 827 0941
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
EMMA - Espoon modernin taiteen museo, Ahertajantie 5, 02100 Espoo
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
20/10/0 €
Maksutavat
Näyttelykeskus WeeGeellä voi maksaa käteisellä ja pankki- tai luottokortilla (Visa, Visa Electron, Mastercard, Mastercard Maestro). Lisäksi maksuvälineinä käyvät Smartumin maksukortti, SmartumPay, Edenred-kortti, Edenredin mobiilimaksu, ePassi ja Eazybreak.
Näyttelykeskus WeeGee on Museokortti-kohde.
Aukioloajat
| Ma | Suljettu |
| Ti | 11:00-17:00 |
| Ke | 11:00-19:00 |
| To | 11:00-19:00 |
| Pe | 11:00-19:00 |
| La | 11:00-17:00 |
| Su | 11:00-17:00 |

