Tapahtuma
 

Museokorttiklubi: Kokoelma-amanuenssin kierros

Turun taidemuseo, Turku

  • 26.5.2026 (17:00)

Tervetuloa Museokorttiklubin erikoiskierrokselle, jolla tutustutaan museotyön arkeen ja kokoelmahoidon keskeisiin tehtäviin.

 

Omistatko Museokortin? Tervetuloa Museokorttiklubin erikoiskierrokselle, jolla tutustutaan museotyön arkeen ja kokoelmahoidon keskeisiin tehtäviin. Noin tunnin mittaisen kierroksen oppaana toimii amanuenssi Mia Haltia.

Turun taidemuseon lähes 8 000 teoksen taidekokoelma muodostaa museotoiminnan perustan. Sen painopisteisiin kuuluvat muun muassa suomalainen kultakauden taide, surrealismi sekä pop- ja nykytaide. Kierroksella vieraillaan Mikä väri -näyttelyssä, jonka yhteydessä Haltia kertoo työstään kokoelman parissa. Samalla avataan kokoelmatyön prosesseja: miten teos liitetään osaksi museon kokoelmaa ja mitä tulee huomioida, kun teos lähtee lainaan toiseen museoon. Viime vuosina kiinnostus Turun taidemuseon kokoelmaa kohtaan on kasvanut erityisesti kansainvälisesti ja kokoelman teoksia lainataan jatkuvasti. Museon merkittävämpiä viimeaikaisia teoslainoja ovat olleet mm. Gallen-Kallelan, Halosen ja Schjerfbeckin esiintymiset maailmalla.

Ennakkoilmoittautumiset:

Kierros on suunnattu vain Museokortin haltijoille. Paikkoja on rajoitetusti, varaa omasi: info@turuntaidemuseo.fi / 040 6323 378

Museokorttiklubit

Museokorttiklubeilla tapaat muita museofaneja ja koet jotain ainutlaatuista. Tapahtumat on suunnattu vain Museokortin haltijoille. Et vielä omista Museokorttia? Ei hätää, voit hankkia sen tapahtuman yhteydessä museosta.

Museokortti on vuosilippusi yli 350 museoon Ahvenanmaalta Inariin. Voit poiketa museossa milloin vain. Nähtävää riittää niin historian, taiteen, designin, luonnon kuin tekniikan ystäville. Museokortilla saat myös etuja ja alennuksia museoiden palveluista.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Turun taidemuseo
Aurakatu 26, 20100 Turku

040 6323 378

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Turun taidemuseo, Aurakatu 26, 20100 Turku


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut


Sisäänpääsy Museokortilla

15/8/0 €

Vapaa pääsy kuukauden ensimmäinen perjantai klo 16-19. / Fritt inträde den första fredagen i månaden kl. 16-19. / Free entry on first Friday of the month at 16-19.


Maksutavat

SmartumPay, ePassi, Virikeseteli, Edenred Pay

 

Kohdetta lähellä olevat museot