Kotikaupunkimme Lohja
Lohjan Museo, Lohja
- 1.6.2011–
Perusnäyttelyssä vieraat pääsevät syventymään Lohjan historiaan aina kivikaudelta nykypäivään asti.
Kotikaupunkimme Lohja
Perusnäyttelyssä vieraat pääsevät syventymään Lohjan historiaan aina kivikaudelta nykypäivään asti. Näyttelyn ensimmäiset neljä huonetta esittelevät Lohjan esihistoriaa ja historiallista aikaa keskiajalta 1800-luvulle. Näyttelyssä perehdytään muun muassa lohjalaisten elinkeinoihin ja paikkakunnan tärkeimpiin tapahtumiin. Tutuiksi tulevat mm. esihistorialliset pyynti- ja työvälineet, Lohjalta löytyneet Merovingiaikainen miekka ja keihään kärki sekä Lohjan keskiaikaiset markkinat. Esille tuodaan Pyhän Laurin kirkon alta löytyneet rahat ja Lohjan teollistumisen alkutaival 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta.
Oman huomionsa saavat myös 24 lohjalaista henkilöä, joista osa tunnetaan menneisyydestä ja osa nykyisyydestä. Mukana on niin poliitikkoja, kulttuurivaikuttajia, urheilijoita kuin tavallisia työntekijöitäkin. Henkilöistä esimerkkinä mainittakoon Sammatin suurmies Elias Lönnrot, Lohjan kalkkiteollisuuden isä Petter Forsström, Finlandia-palkittu kirjailija Eeva Joenpelto, Amorphis -yhtyeen laulaja Tomi Joutsen, olympiamitalisti Sanna Stén ja pitkäaikainen kansanedustaja Matti Saarinen.´
Näyttelyn viidennessä huoneessa käsitellään Lohjan 1900-luvun historiaa, miten maalaiskylästä tuli kaupunki. Teemoina esillä on mm. teollisuus, kaupankäynti, sotavuosien kriisiaika, 1970-luku. Näyttelyssä on myös esillä uudistettu Lohja 1916 -pienoismalli, Pienoismallia on täydennetty multimedialla, jonka avulla näyttelyvieraat voivat hahmottaa kuinka Lohjan kaupunkikuva on muuttunut viimeisen vuosisadan aikana.
Erityisesti lapsivieraita varten näyttelyssä seikkailee museohiiri Roope sekä hänen ystävänsä. Pehmolelumaiset museohiiret kertovat napin painalluksella näyttelyn sisältöön liittyviä tarinoita sekä suomeksi että ruotsiksi. Museohiirten tarinat kiinnostavat varmasti myös varttuneempaa väkeä.
Tervetuloa näyttelyyn!
Museon yhteystiedot
Lohjan Museo
Rovastinkatu 1, 08100 Lohja
044 369 4204
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Lohjan Museo, Rovastinkatu 1, 08100 Lohja
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
Sisäänpääsy myös Museokortilla. Pääsymaksut
6/4/0 €
Maksutavat
käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, Smartum-seteli ja SmartumPay, Virike-setelit ja Mobiili Edenred sekä ePassi mobiili.
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 11:00-16:00 |
Ke | 11:00-18:00 |
To | 11:00-16:00 |
Pe | 11:00-16:00 |
La | 12:00-16:00 |
Su | 12:00-16:00 |
Museo on suljettu 24.-26.12.2024, avoinna 31.12.2024 kello 11-15 ja suljettu 1.1.2025.