Julerbjudande: nya Museikort nu för endast 73 €!
Köp nu
 
Utställning
 Inträde med Museikortet
 

Hiihtourheilun hyväksi - Lahden Hiihtoseura 100 vuotta

Skidmuseet, Lahti

  • 1.4.2022–12.1.2025

Merkkivuoden kunniaksi toteutettu näyttely esittelee ilmiöitä menestyneen ja yhteisöllisen seuran vauhdikkaasta historiasta.

 

Näyttely juhlistaa sadan vuoden saavutuksia, historiallisia hetkiä ja hiihtoseuralaisten muistoja niin kilpa-areenoilta kuin kulissien takaa. Hiihtomuseon kokoelmista on nostettu esille helmiä, jotka kertovat seuran pitkäjänteisestä työstä ja tavoitteesta olla Suomen paras lumella.

LHS sai alkunsa innostuksesta saada Suomeen Norjan Holmenkollenin kaltainen talviurheilun pyhättö. 3.4.1922 perustettu LHS osoitti toimeliaisuutensa jo heti kättelyssä ja järjesti ensimmäiset Salpausselän hiihdot jo perustamista seuranneena talvena.

Lahden Hiihtoseuran pitkäjänteisellä työllä Lahdesta on kasvanut pohjoismaisten hiihtolajien kansainvälinen näyttämö. Salppurin kisat ovat aina olleet Lahden Hiihtoseuran, kaupunkilaisten ja paikallisten yritysten yhteinen ponnistus. Seuraan kuuluu vankkumaton rivi vapaaehtoisia, jotka vuodesta toiseen saapuvat Salpausselälle tukemaan ja mahdollistamaan toiminnan.

Kilpailujen järjestämisen ohella seuran päätavoitteena on sadan vuoden ajan ollut hiihtourheilun edistäminen sekä lasten ja nuorten parissa tehtävä liikuntakasvatus. Kansainvälisen ja kansallisen menestyksen perusteella Lahden Hiihtoseura on Suomen menestyksekkäimpiä urheiluseuroja. Vaikka seura pyrkii valmentamaan kilpaurheilijoita, on johtavana päämääränä innostaa kaiken ikäisiä harrastamaan talvilajeja.

Berätta för dina vänner!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museets kontaktuppgifter

Skidmuseet
Salpausselänkatu 8, 15110 Lahti

050 398 5523

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Skidmuseet, Salpausselänkatu 8, 15110 Lahti


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

10/8/0 €

Betalningssätt

Yleisimmät pankki- ja luottokortit, käteinen, Museokortti, Epassi, Edenred Mobiili, Smartum Pay sekä Smartum kulttuurisetelit.

öppet

Må  Stängd
Ti 09:00-17:00
On 09:00-17:00
Tu 09:00-17:00
Fr 09:00-17:00
Lö 11:00-16:00
Sö 11:00-16:00

Näyttelyn tekstit kielillä

 

Museer Nära Målet