Utställning
 Inträde med Museikortet
 

Vuoden luontokuva 2025

Finlands Vildmarks- och Jaktmuseum, Riihimäki

  • 14.10.2026–29.11.2026

Arvostetun kilpailun parhaimmistoa esillä

 
Mikko Saareila - Hauen silmä.

Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n kilpailu järjestettiin jo 45. kerran vuonna 2025. Vuoden Luontokuva -kilpailun tavoitteena on nostaa valokeilaan suomalainen luonto ja vuoden parhaat valokuvat suomalaisesta luonnosta – sen kaikessa kauneudessa ja monimuotoisuudessa. Vuoden 2025 luontokuvaksi valittiin Ossi Saarisen ainutlaatuinen ilveskuva, ”Tassut”. Ossi Saarinen kertoo kuvanneensa ilveksiä aina niiden omilla ehdoilla, eikä ole koskaan houkutellut niitä millään tavalla kuvattavaksi.

Tämän vuoden kilpailussa oli mukana ilveskuvia enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Nisäkkäät-sarjan ja koko kilpailun voittajaksi nousi rohkeasti erilainen otos tilanteesta, johon harva haaveistaan huolimatta koskaan pääsee. ”Tassut erottui selvästi muiden tasokkaiden kuvien joukosta poikkeuksellisen aiheen ja hienon toteutuksen myötä. Siihen palasi mielellään kerta toisensa jälkeen. Omaleimainen sommittelu tuo jännitettä kuvaan”, tuomaristo analysoi Vuoden Luontokuvan ansioita. Kilpailun tuomariston mukaan kuva ilveksen tassuista rikkoo perinteisen luontokuvan määritelmää: se herättää mielenkiinnon ja kestää katselua. ”Vaaditaan valtava määrä työtä ja lopuksi myös onnea, että tällainen kuva saadaan tallennettua”, tuomaristo päättää.

"Tassut" on nähtävissä Vuoden 2025 luontokuvat -näyttelyssä.

Berätta för dina vänner!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museets kontaktuppgifter

Finlands Vildmarks- och Jaktmuseum
Tehtaankatu 23 A, 11910 Riihimäki

(019) 722 294

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Finlands Vildmarks- och Jaktmuseum, Tehtaankatu 23 A, 11910 Riihimäki


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter


Inträde med Museikortet

10/6/4 €

Betalningssätt

Käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit. Smartum, ePassi, Edenred.

öppet

Må  Stängd
Ti 10:00-16:00
On 10:00-16:00
Tu 10:00-16:00
Fr 10:00-16:00
Lö 10:00-16:00
Sö 10:00-16:00
 

Museer Nära Målet