Autumn Offer: Renew your Museum Card for only €73
Read more >
 
Event
 

Ratajätkät-luento

Museum of Southern Ostrobothnia, Seinäjoki

  • 12.10.2025 (13.00-14.00)

Työväenmuseo Werstaan museonjohtaja Kalle Kallio kertoo paikallisten rataverkostojen rakentamisesta ja niillä tehdystä työstä.

 

Suomalaisten radanrakentajien historiasta kertova näyttely Ratajätkät avautuu Etelä-Pohjanmaan museossa keskiviikkona 8. lokakuuta.

Työväenmuseo Werstaan ja Suomen Rautatiemuseon näyttely on nyt saapunut Seinäjoelle mukanaan pala paikallista historiaa, jonka Werstaan museonjohtaja Kalle Kallio on käsikirjoittanut näyttelyämme ja paikallista yleisöä varten.

Kallio saapuu luennoimaan aiheesta Etelä-Pohjanmaan museolle 12.10. klo 13 alkaen. Tällöin on mahdollista kuulla paljon lisää paikallisista olosuhteista, joissa rataa rakennettiin.

–Toiveet paremmista liikenneyhteyksistä oli kuultu, kun rautatietä ryhdyttiin vuonna 1879 jatkamaan Tampereelta kohti pohjoista. Vaikka alkuun arvioitiin, että liikenne tulisi olemaan vähäistä, alkoi Seinäjoesta muodostua risteysasema. Suupohjan radan rakentamisen myötä Seinäjoen asemalle tuli maan ensimmäinen asematunneli, vinkkaa Kallio paikallisesta erikoisuudesta.

Share this with your friends!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museum contact details

Museum of Southern Ostrobothnia
Törnäväntie 23, 60200 Seinäjoki

06 416 2648, 050 379 1961

Museum website

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Museum of Southern Ostrobothnia, Törnäväntie 23, 60200 Seinäjoki


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Admission fees


Admission with Museum Card

syys-toukokuu 6/4/0 €
kesä-elokuu 8/6/0 €
Perjantaisin vapaa pääsy

Payment methods

Käteinen, pankkikortti, luottokortti

Tapahtuma-tyypit

 

OTHER MUSEUMS NEARBY