Choose monthly payment by 20 Nov – get 1 bonus month for free!
 
Exhibition
 Admission with Museum Card
 

Varjoissa ja valossa – Jouko Lehtolan valokuvia

Emil Aaltonen museum, Tampere

  • 1.11.2025–1.2.2026

Näyttelyssä on esillä mm. O.D. Helsinki -sarja ja dokumenttielokuva Valossa Jouko Lehtola.

 

JOUKO LEHTOLA (1963-2010) dokumentoi 2000-luvulla yhteiskunnan reuna-alueilla liikkuvia ihmisiä ja toi heidät varjoista meidän kaikkien tietoisuuteen. Hän kuvasi ihmisiä, joita häpeä estää tuomasta kärsimystään esiin. Toisaalta myös me olemme taipuvaisia peittämään silmämme muiden tuskalta. Näyttelyssä on esillä mm. O.D. Helsinki -sarja, johon Lehtola on kuvannut paikkoja, joissa nuori on kuollut huumeisiin.

”OD Helsinki” sarja syntyi yhteistyössä poliisin kanssa, joka oli luovuttanut Joukolle tietoja julkisilla paikoilla tapahtuneista kuolemista. Jouko oli nähnyt kovien huumeiden saapumisen Helsinkiin kuvatessaan toista nuorisosarjaansa ”Stadin nuoret”. Poissa olivat humalassa toikkaroivat hauskanpitäjät, kuten myös känniörveltäjät, ja tilalla olivat pysähtynyt tyhjä katse ja laajentuneet tai supistuneet silmien mustuaiset.

Heroiinikuolemat yleistyivät nuorten keskuudessa ja pahoinvointi kasvoi. Jouko näki ja koki tilanteen myös läheltä perhepiirissä eikä voinut enää sulkea ongelmalta silmiään. Hän päätti dokumentoida käynnissä olevaa yhteiskunnan murrosta kuvaamalla kuolinpaikkoja, ”epäpaikkoja” kuten hän itse totesi, ja jatkoi myös yhteistyötä poliisin kanssa kuvaten perheväkivallassa käytettyjä aseita poliisin arkistossa.

”OD Helsinki” sarja liittyi laajempaan kokonaisuuteen, jolle Jouko antoi yläotsakkeen FINNISH VIEW. Sarjaan kuuluivat myös mm. ”Crashed Cars” sarja, kuvat onnettomuusautoista, ”Dogs” sarja, joka kuvasi hänen omaa padottua (kuonokopat) ja suoraa (haukkuva koira) raivoaan sekä ”Anonymous”, kuvia kasvonsa huppuun peittäneistä ihmisistä.

Näiden lisäksi saman otsakkeen alla kulkevat pidätyssellien seiniin piirretyt tai ripustetut kuvat, reiät heroiininkäyttäjien vaatteissa tai rankan elämän jälkeensä jättämät arvet, mutta toisaalta myös maisemakuvat ”Landscapes”, jotka hieman kevensivät raskasta tunnelmaa.

Samaan FINNISH VIEW sarjaan kuului myös edellä kuvattu ”Blades” sarja sekä ”Blue and White I-VIII” kuvasarja, jossa Jouko kuvasi taloja asuntomessuilla. Nämä hyytävän karut kuvat veitsistä hän ripusti asuntomessuilla kuvaamiensa unelmatalojen (”Volvo vain puuttuu pihasta” Jouko nauroi talokuvia esitellessään) rinnalle kertomaan tarinaa suomalaisen unelman kääntöpuolesta. Yllä kuvatun kokonaisuuden Jouko esitteli Taidehallissa esillä olleessa yksityisnäyttelyssä vuonna 2004.

Näyttelyn yhteydessä nähdään myös non stop -esityksenä Valossa Jouko Lehtola dokumenttielokuva. Elokuvan on ohjannut Riitta Rask.

Yhteistyössä Jouko Lehtolan Säätiö

Share this with your friends!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museum contact details

Emil Aaltonen museum
Mariankatu 40, 33200 Tampere

(03) 212 4551

Museum website

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Emil Aaltonen museum, Mariankatu 40, 33200 Tampere


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Admission fees


Admission with Museum Card

3/2/0 €

Payment methods

käteinen, korttimaksu, Museokortti

Opening hours

Mon Closed
Tue Closed
Wed 12:00-18:00
Thu Closed
Fri Closed
Sat 12:00-16:00
Sun 12:00-16:00

Closed 20.10 – 31.10. Opening hours: September-May Wed 12-18, Sat-Sun 12-16. June-August Wed 12-18, Thu 12-16, Sat-Sun 12-16.

Facilities

Näyttelyn tekstit kielillä

 

OTHER MUSEUMS NEARBY