Ruokakulma: Pula-ajan keittiössä
Finnish Museum of Agriculture Sarka, Loimaa
- 25.9.2026–4.4.2027
Pula-ajan keittiössä pääsee tutustumaan elintarvikkeiden säännöstelytalouteen Suomessa vuosina 1939–1954

Talvisodan luomassa poikkeustilassa suuri osa kulutushyödykkeistä joutui Suomessa säännöstelyn alaiseksi. Myös elintarvikkeista oli huutava pula. Keskeisiä ruoka-aineita oli saatavilla ainoastaan ostokorttia vastaan hyvin pieniä määriä kerrallaan.
Jatkuva pula ja puute ruokki kansalaisten luovuutta keittiössä ja synnytti lukuisan määrän erilaisia vastikkeita ja korvikkeita tutuille tuotteille.
Samalla kotitarveviljely yleistyi kaupungeissakin, luonnonkasvien käyttöä opeteltiin uudelleen ja isoäitien niksejä alettiin taas arvostaa uudella tavalla. Myös elintarviketehtaat joutuivat luomaan nahkansa uudelleen ja kriisiaikana kehitettiin monia uusia tuotteita, joista jotkut unohtuivat olojen parantuessa ja toiset vakiinnuttivat paikkansa kuluttajien lautasella.
Ruokakulman Pula-ajan keittiössä -näyttely kertoo ostokorteista, vastikkeista, korvikkeista, luonnon antimista, pimeästä kaupasta ja selviytymisestä niukkuuden keskellä. Se kertoo kekseliäisyydestä keittiössä, kun tuttuja tuotteita ei ollut saatavilla sekä uusista pulan innoittamista innovaatioista keskellä kriisiä.
Pula-ajan keittiössä on esillä Ruokakulmassa 25.9.2026 – 4.4.2027
Museum exhibitions
- Aulagalleria: Jamie Ranta – Virtauksia
4.6.2026 - 6.9.2026 - Ravintolasali: Kesäkohde 2026 – ITE-Aulis-Kotimuseo
2.6.2026 - 7.9.2026 - Ruokakulma: Suu tötterölle! Lipaisu jäätelön historiaa
7.5.2026 - 13.9.2026 - Aulagalleria: Lauri Lähteenmäki – Suomaa
10.9.2026 - 18.10.2026 - Ravintolasali: Jenni Koivurova – Vedenalainen
10.9.2026 - 18.10.2026 - Köyhät ja maattomat - Näyttely maaseudun vähäosaisista
27.2.2026 - 10.1.2027 - Ruokakulma: Pula-ajan keittiössä
25.9.2026 - 4.4.2027 - Before Machines
2.3.2019 - 1.1.2050 - Virtual exhibition: Before machines
2.3.2019 - 1.1.2050 - The Age of Agriculture
28.1.2021 - 1.1.2050 - Virtual exhibition: The age of agriculture
28.1.2021 - 1.1.2050 - On se kone!
8.6.2024 - 1.1.2050
Museum events
Museum contact details
Finnish Museum of Agriculture Sarka
Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa
02 763 7700
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Finnish Museum of Agriculture Sarka, Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa
Lähtöpiste:
Admission fees
12/8/0 €
Payment methods
Käteinen, pankkikortit ja yleisimmät luottokortit sekä Smartum, Edenred, ePassi ja Tyky+.
Opening hours
| Mon | 10:00-17:00 |
| Tue | 10:00-17:00 |
| Wed | 10:00-17:00 |
| Thu | 10:00-17:00 |
| Fri | 10:00-17:00 |
| Sat | 10:00-17:00 |
| Sun | 10:00-17:00 |
Accessibility [the criteria]
- Accessible toilet
- Disabled parking
- Guided tours for special groups by request
- Restricted accessibility: Museon päärakennus näyttely- ja kokoustiloineen sekä Ennen koneita -näyttelyn rakennus kokoustiloineen ovat esteettömiä.
- Seating inside the exhibition
- Wheelchair on loan


