Löydä elämyksiä!
Hae näyttelyitä, tapahtumia, museoita, puheenaiheita. Inspiroidu! Kaiken tämän voit kokea Museokortilla.
Hae näyttelyitä, tapahtumia, museoita, puheenaiheita. Inspiroidu! Kaiken tämän voit kokea Museokortilla.
Museokortilla poikkeat kiehtoviin näyttelyihin.
Hakulause: "simning"
Ensimmäinen Museokortin vaikutuksista tehty akateeminen tutkimus osoittaa, että Museokortti hyödyttää museoita monilla tavoilla. Poikkeuksellisen laajan, 13 474 vastaajan tutkimuksen perusteella sekä museoiden kävijämäärät että yhteenlasketut tulot kasvavat Museokortti-järjestelmän ansiosta.
Museokortti haastoi huhtikuun alussa suomalaiset osallistumaan huippusuosittuun kansainväliseen taidehaasteeseen. Myös Heidi Kotilainen innostui lapsiensa kanssa haasteesta ja päätyi tekemään tutuista taideteoksista lukuisia versiointeja, joista yksi on nyt näytillä Los Angelesissa asti.
Museokortti ja MIELI ry kysyivät tunnetuilta suomalaisilta, mitä taide, kulttuuri ja museot heille merkitsevät. Elokuvatuottaja ja -ohjaaja Elli Toivoniemi kertoo taiteen ja kulttuurin merkitsevän hänelle koko elämää.
Turhien tavaroiden täyttäessä kaapit monet toivovat joululahjaksi jotain aineetonta. Ilahduta läheistäsi lupauksella yhteisestä ajasta, lastenhoitoavulla tai vaikkapa lipulla suosikkiartistin keikalle. Museokortti puolestaan tuo kulttuurielämyksiä koko vuodeksi. Aineeton joululahja on myös...
Heurekan Katastrofien keskellä -näyttelyn lohdullinen ja voimaannuttava sanoma selviytymisestä tulee iholle. Näyttelyssä rakennetaan yhdessä kriisinkestävyyttä pelimäisillä kohteilla ja kohdataan luonnonvoimat audiovisuaalisesti. MUSEO-lehti kävi tutustumassa 7.1.2024 asti esillä olevaan...
Uusi museovuosi odottaa! Koe kotimaiset suosikit Iiu Susirajasta Eero Järnefeltiin ja hauskat elämykset avaruusmatkasta punkin meluisaan maailmaan. Vuonna 2024 museoissa nähdään myös huippuluokan nykytaidetta Suomesta ja maailmalta. Poimimme ennakkomaistiaisia uuden vuoden upeasta...
Vanhusseurapalvelu Seurana sai tälle vuodelle käyttöönsä 60 Museokorttia. Lahjoitus on vienyt senioreita luottoystävineen lukuisille museokäynneille, jotka ovat virkistäneet mieliä, antaneet uutta ajateltavaa ja johtaneet mukaviin kahvihetkiin.
Luontosuhdetta tutkivissa kesän näyttelyissä mietitään elämän katoavaisuutta, ilmastokriisiä, ihmistä osana luontoa sekä sitä, millaista myyttiä ja mystiikkaa luontoon on liittynyt ja voi liittyä yhä. Huomiota saavat myös suhteemme metsään ja eläimiin – kuinka etääntynyt nykypäivän ihminen on...
Museoiden lapsille suunnatuissa tapahtumissa askarrellaan, piirretään, leivotaan, leikitään ja satuillaan. Aikuisille on tarjolla taiteilijatapaamisia, konsertteja, neulontaa sekä luento- ja keskustelutilaisuuksia. Kokosimme syyslomaviikkojen kiinnostavimmat vinkit alueittain.
Etsitkö tekemistä kesäreissuillesi? Seilaa taiteen äärelle Vallisaareen Helsinki Biennaaliin, sukella pohjalaisen sielunmaiseman syvyyksiin Kokkolassa tai kohtaa surrealismin suurnimet Tampereella. Museokortin kanssa pääset kokemaan kesän kiinnostavimmat näyttelyt ympäri Suomen. Kokosimme 20...
Pääset nyt Museokortilla etuhintaan Rovaniemen Teatterin Viulunsoittaja katolla -esityksiin, Ateneumin taidetyöpajoille sekä museoiden tapahtumiin kullanhuuhdonnasta erikoisopastuksiin. Tarjolla on myös tuntuvia alennuksia hotelleihin ja ravintoloihin sekä...
Turhien tavaroiden täyttäessä kaapit moni toivoo joululahjaksi jotain aineetonta. Lahjana toimii niin lupaus laatuajasta, lastenhoitoapu kuin vaikkapa lippu suosikkiartistin keikalle. Museokortti puolestaan tuo kulttuurielämyksiä koko vuodeksi. Lue 10 vinkkiä aineettomista lahjaideoista.
Valmistaudu museokesään lukemalla museokierroksesi kohteeseen liittyvä kirja. Vinkkilistamme kirjat ja museot tutustuttavat suuriin suomalaisiin, saaristoelämään, meren mysteereihin ja tamperelaiseen työväen ja teollisuuden historiaan.
Museokortti ja MIELI ry kysyivät tunnetuilta suomalaisilta, mitä taide, kulttuuri ja museot heille merkitsevät. Pupulandia-blogin Jenni Rotonen löytää museoista odottamattomia näkökulmia arkisiin asioihin.
Palkitun lasitaiteilija Sini Majurin näyttely Taidemuseo Eemilissä pureutuu kodin merkitykseen herkän lasin välityksellä. Sata vuotta vanhalla lasinpuhallustekniikalla valmistetut veistokset heijastavat kuvamaailmoja, jotka käsittelevät kotien eriarvoisuutta sekä ihmisten kohtaamisten tapoja tässä...
Muisti kertoo sodasta edistääkseen rauhaa. Perinteisesti sotahistoria on palvellut ensisijaisesti toisten sotatieteiden tarpeita, uusi sotahistoria on kiinnostunut ihmisistä. Sodan ja Rauhan keskus Muisti on Museokortti-kohde.
Koe Rafael Wardi, Kaija Aarikka, Claude Monet ja muut rakastetut klassikot sekä nykytaiteen uusimmat tuulet. Syksyn uutuusnäyttelyt tarjoavat nähtävää myös rap-musiikin ystäville, himoliikkujille, nostalgikoille ja rauhoittumisen hetkiä etsiville. Kokosimme yhteen syksyn näyttelyitä ympäri Suomen....
Amos Andersons Hem on kohtauspaikka, jossa keskusteluoppaat tuovat liikemiehen ja taiteenkeräilijän elämää esille persoonallisin näkökulmin. MUSEO-lehti tutustui kotimuseoon Anna-Maria Wilskmanin esittelemänä.
Museokortin omistajana pääset nauttimaan kulttuurin ja taiteen lisäksi myös erityisistä eduista. Löydä tarjouksia hotelleista, ravintoloista sekä museokaupoista. Kokosimme yhteen alkuvuoden ajankohtaisia Museokortti-etuja. Tutustu tarjontaan ja hyödynnä etusi!
Kotkan Merikeskus Vellamossa sijaitseva Suomen merimuseo nousi yleisön suosikiksi Museokortin äänestyksessä. Kohteelle myönnettiin erikoispalkinto Museoliiton järjestämässä Museogaalassa 23. toukokuuta osana valtakunnallisia museopäiviä. Gaalassa jaettiin myös Vuoden museo -palkinto.
Työssäkäyvät käyttävät kulttuurietujaan erityisen paljon Museokortin hankintaan. Edenredillä Museokortti on tuhansien palveluiden joukosta neljänneksi suosituin kohde, ja myös Smartumilla se on viiden kärjessä. ePassilla Museokortti on ollut kulttuuriedun toimipaikkojen TOP 5 -kärjessä joka...
Museohaaste kutsuu innostavaan tapaan kokea museot uudesta näkökulmasta. Tutustu 10 hauskaan haasteeseen, vieraile museossa ja toteuta haluamasi haaste. Julkaise video tai kuva suorituksestasi julkisella Instagram- tai TikTok-tililläsi tunnisteella #museohaaste. Palkitsemme parhaat Museokortilla.
Tänä kesänä museoissa on esillä surrealismin mestareita, antiikin sankareita, nykytaiteen huippunimiä ja keramiikan tunnettuja taitajia. Helsinki Biennaali vie yleisön taidematkalle saareen ja Kittilässä jatketaan Reidar Särestöniemen 100-vuotisjuhlia. Katso 25 näyttelyvinkkiä ja nauti kulttuurista...
Tänä keväänä vaikutuksen tekevät Juha Vehmaanperän vallattomat neuletyöt, Alvar Aallon suunnittelun salaisuudet ja Timo Sarpanevan lasiteokset. Lisäksi näyttelyissä tutustutaan japanilaiseen huippumuotiin ja hypätään...
Vuoden museo -kilpailun finaaliin on edennyt kolme museota: Apteekkimuseo ja Qwenselin talo, Helinä Rautavaaran museo ja Suomen maatalousmuseo Sarka. Vuoden museoksi valitaan vuosittain vaikuttava ja esimerkillinen museo.
Museokortti tarjoaa pääsyn kymmeniin kiinnostaviin kotimuseoihin ympäri Suomen. Lähde kotimuseokierrokselle ja tutustu kuvataiteilijoiden, säveltäjien, runoilijoiden ja kirjailijoiden arkeen. Aisti menneen ajan elämää aatelisperheen kotikartanossa ja presidentin puutarhassa.
Museokortti ja MIELI ry kysyivät tunnetuilta suomalaisilta, mitä taide, kulttuuri ja museot heille merkitsevät. Kirjailija Juha Itkonen ammentaa kulttuurielämysten tuomista uusista ajatuksista.
Kun ulkopuutarhat uinuvat, kasvitieteellisten puutarhojen työntekijät keskittyvät siemeniin, dokumentointiin ja siivoamiseen. Ylipuutarhuri Pertti Pehkonen pitää huolta, että Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha kukoistaa ja kasvit voivat hyvin. Juttu on julkaistu vuoden ensimmäisessä...
Yleisö pääsee jälleen valitsemaan Museokortin erikoispalkinnon voittajan. Tänä vuonna palkinto jaetaan hurmaavimmalle taiteilijakodille. Nyt esittelyvuorossa nyt on ehdokasjoukon itäisin kohde: kuvanveistäjä Eva Ryynäsen taiteilijakoti Paateri. Erikoispalkinnon voittajan valitsee yleisö – äänestä...
Nauti uusista elämyksistä museoiden työpajoissa, tapahtumissa ja opastuksissa sekä kotimaan lähimatkoilla. Museokortin omistajana osallistut etuhintaan museoiden tapahtumiin ja varaat edullisemmin hotellit syksyn reissuille. Lisäksi saat alennusta museokahviloista ja -ravintoloista.
Alkuvuoden 2024 monipuolisesta näyttelykattauksesta löytyy koettavaa laidasta laitaan! Astu Manserockin maailmaan tai tutustu elämään avaruusasemalla. Ihastele Eero Järnefeltin rakastettuja klassikoita tai valokuvataiteilija Iiu Susirajan kansainvälisesti menestynyttä nykytaidetta.
Helsingin museot tarjoavat monipuolista nähtävää ja koettavaa. Tutustu Tommi Toijan kiehtovaan ateljeehen Taidehallissa, koe Nastja Säde Rönkön vaikuttava monimediainstallaatio HAMissa ja vieraile EGSin utopistisessa suurlähetystössä Didrichsenin taidemuseossa.
Taidesäätiöiden kokoelmanäyttelyt tarjoavat ajatuksia herättäviä kokonaisuuksia sekä harvemmin esillä olevia merkkiteoksia. Nähtävillä on surrealismin perintöä, latautunutta tunnelmaa ja outoa houkutusta – välillä kysymys kuuluu, ollaanko jonkin hyvin suuren vai hyvinkin pienen äärellä....
Museokortti lahjoitti vuoden 2023 lopussa 60 Museokorttia Seuranalle, ja korteille on löytynyt runsaasti käyttöä. Seurana tarjoaa vertaistuellista seuraa yksinäisille vanhuksille kaikkialla Suomessa.
Etsitkö syksyn kiinnostavimpia näyttelyitä? Koe Gustav Klimtin teoksia ensimmäistä kertaa Suomessa, tutustu Muumilaakson arkkitehtuuriin tai kurkista Aki Kaurismäen elokuvien kulisseihin. Katso 25 ajankohtaista vinkkiä ja koe uutuusnäyttelyt Museokortilla.
Eteläisen Suomen museoissa on tarjolla poikkeuksellisen monipuolinen näyttelykattaus. Luvassa on elämyksiä Nelimarkasta Sarpanevaan ja villistä neulemuodista avaruusutopioihin. Katso kooste ja poimi omaan kevääseesi sopivimmat menovinkit!
Millaisia museomuistoja sinulla on? Kokosimme ystävänpäivän kunniaksi museokorttilaisten kertomat ikimuistoisimmat museotreffitarinat.
Innokkaat Museokortin omistajat Asko ja Marjatta Leppilampi kertovat viettävänsä onnellista eläkeläiselämää, johon kuuluu matkustelu ulkomaanreissujen lisäksi kotimaan kiehtovissa kohteissa, kuten museoissa. Maaliskuussa he vierailivat Lapissa sijaitsevassa Kultamuseossa. Lue Appa matkustaa -blogin...
Museokortti ja MIELI ry kysyivät tunnetuilta suomalaisilta, mitä taide, kulttuuri ja museot heille merkitsevät. Taiteen ja kulttuurin avulla irrottaudutaan arjesta, inspiroidutaan, koetaan yhteisöllisyyttä, saadaan voimavaroja ja opitaan ymmärtämään maailmaa. Museovierailut tarjoavat arjen...
4-vuotias Samuel voitti Museokortin syntymäpäiväarvonnasta jännittävät supersankarijuhlat Museo Leikissä kymmenen kaverinsa kanssa. Seurasimme lastenkestejä ja juhlaseurueen tutustumista uuteen museoon ennen sen virallista avajaispäivää.
Museokorttilaiset saavat valita Musokortin erikoispalkinnon saajan. Tänä vuonna palkinto jaetaan hurmaavimmalle taiteilijakodille. Esittelemme ehdokkaat yksi kerrallaan: seuraavana vuorossa Halosenniemi! Valitse suosikkisi, äänestä ja voit voittaa kaksi Museokorttia!
10 miljoonan Museokortti-käynnin huima rajapyykki meni rikki keskiviikkona 13. syyskuuta Ateneumin taidemuseossa Helsingissä. Onnittelimme ennätyskäynnin tehnyttä Anne Milleriä jatkamalla hänen Museokorttinsa voimassaoloa vuodella eteenpäin.
Museokortti on pääsylippusi 370 museoon ympäri Suomen. Oletko jo tutustunut Tampereen seudun kiinnostaviin Museokortti-kohteisiin? Ihastu taiteen klassikoihin, astu Manserockin maailmaan tai lumoudu vuoden luontokuvien äärellä. Tutustu Pirkanmaan kulttuuritarjontaan ja nauti elämyksistä...
Koe Elina Förstin värikylläiset pohjalaismaisemat,syvenny surrealistiseen maalaustaiteeseen tai tutustu sodanvastaisiin sarjakuviin. Lähde Vaasan, Seinäjoen, Lapuan, Kokkolan, Ilmajoen, Alajärven, Pietarsaaren, Kirstiinakaupungin ja Ähtärin hienoihin kesänäyttelyihin.
Vielä ehdit vierailla kesän suosituissa näyttelyissä! Esillä on monipuolisesti suomalaista taidetta aina maalaustaiteen klassikoista veistostaiteeseen, arkkitehtuuriin ja nykytaiteen uusiin nimiin.
Anna tavaran sijasta unohtumattomia kokemuksia, yhteistä aikaa tai apua arjen kiireisiin. Aineettomat lahjat tuovat iloa, mutta eivät kerrytä turhaa tavaraa. Museokortti ja muut kulttuurielämykset tekevät lahjoista erityisiä ja vastuullisia. Katso 10 inspiroivaa lahjavinkkiä!
Museot ja matkailun yhdistävä uusi palvelu lanseerataan huhtikuussa.
Kysymyksiä Museokortti-lahjasta? Olemme koonneet ohjeet lahjansaajalle ja vastaukset yleisimpiin kysymyksiin.
Valmistaudu tuleviin museoseikkailuihin tutustumalla koko perheen kirjavinkkeihimme ja niihin sopiviin Museokortti-kohteisiin. Suunnittele oma museokierroksesi jo valmiiksi ja toteuta se, kun museot ovat taas avoinna.
Museokortin virallisen lastenkirjan toinen osa Museomysteeri on julkaistu. Otavan Nemon kanssa yhteistyössä syntyneen lastenkirjan tavoitteena on innostaa lapsiperheitä museoihin, joissa on sekä aikuisille että lapsille jännittävää koettavaa ja opittavaa.
Taiteen ja kulttuurin vaikutuksista hyvinvointiin saadaan jatkuvasti uutta tutkimus- ja kokemustietoa. Maailman terveysjärjestö WHO:n vuonna 2019 julkaiseman kulttuurihyvinvointiraportin mukaan osallistuminen taide- ja kulttuuritoimintaan sekä taiteen tekijänä että taiteen kokijana voi edistää ja...
Somevaikuttaja Hermanni Hyyryläinen antoi mummollensa Museokortin ja vei tämän kolmeksi päiväksi kiertelemään lähiseudun museoita. Museokierroksella tutustuttiin kotikaupungin Haminan kaupunginmuseon lisäksi Merikeskus Vellamoon sekä Langinkosken keisarilliseen kalastusmajaan Kotkassa.
Ihanaa, kesä on täällä! Kesällä monet museot järjestävät mielenkiintoisia tapahtumia ja runsaasti hauskaa ja moneen makuun sopivaa tekemistä. Miltä kuulostaisi pyöräilykierros samalla tutustuen Seinäjoen julkiseen taiteeseen vai haluaisitko seurata graffitien live-maalaamista Wasa...
Syksyn uutuusnäyttelyt täyttävät pääkaupunkiseudun museot värikkäillä tarinoilla ja taide-elämyksillä. Nauti Rafael Wardin ja Kaija Aarikan elämäntyöstä, tutustu impressionismin mestareihin, uppoudu kuntoilun ja suomiräpin historiaan ja ihastele nostalgisia Helsinki-kuvia. Tutustu myös koko...
Vuoden museo 2024 -kilpailun finaaliin on valittu viisi museota: Chappe, Saamelaismuseo ja luontokeskus Siida, Luostarinmäki, Varkauden museokeskus Konsti ja Suomen Metsämuseo Lusto. Tutustu finalisteihin ja koe kaikki kohteet Museokortilla!
Inarin, Tornion, Rovaniemen, Sodankylän ja Kemin museoiden kesänäyttelyt käsittelevät outoja houkutuksia, saamelaista maailmankuvaa nykyajassa, elämää ja kuolemaa sekä purjehdusta hiljaisuuteen. Mukana listalla on Vuoden Museopalkinnon sekä Vuoden eurooppalainen museo palkinnon voittanut Siida –...
Syksyn näyttelyissä voit matkustaa arjen ulkopuolelle: uppoudu Tove Janssonin taianomaisiin ja ennennäkemättömiin maailmoihin, astu sisälle nykysarjakuvaan, sukella Australian alkuperäiskansojen unimaailmaan, mene moikkaamaan Tiitiäistä kumppaneineen tai lähde äärettömään avaruuteen Linnunradan...
Museokortti avaa ovet 360 museoon ympäri Suomen ja tarjoaa taidetta, historiaa, tiedettä sekä lukuisia muita elämyksiä. Kokosimme parhaat vinkit, joiden avulla löydät kiinnostavimmat vierailukohteet, puhutuimmat näyttelyt ja hyödynnät Museokortin rahanarvoiset edut kulttuurimatkallasi.
Tiesitkö, että Museokortilla pääset tekemään tupatarkastuksen julkkisten koteihin? Museokortti tarjoaa sisäänpääsyn 360 kohteeseen ympäri Suomen. Kokosimme 20 merkkihenkilön kotimuseota, joissa kannattaa poiketa kesäreissujen ohessa.
Museokortin kesäkampanjassa kymmenen seikkailijaseuruetta lähtee kiertämään Suomen museoita ja toteuttamaan unelmiensa museokierrosta. Esittelemme nyt seikkailut, joita seurataan Museokortin kanavissa 24. kesäkuuta lähtien.
Lähde museoiden ääniopastusten ja podcastien saattelemana matkalle Suomen taiteen tarinaan, Turun linnan keskiaikaan sekä taiteilijaperheiden arkeen. Laita kuulokkeet korville ja rentoudu kulttuurin äärellä. Luvassa ainutlaatuisia tarinoita, joita ei kannata jättää kuuntelematta.
Museokortin uusi Kulttuurikierros-palvelu kokoaa kiinnostavimmat museot, nähtävyydet sekä pysähdyspaikat innostaviksi kokonaisuuksiksi. Valmiiden kierrosten valikoimasta löydät päiväretkiä kaupungeissa, minilomia viikonloppuihin sekä ideoita pidemmille kulttuurilomille kotimaassa. Museo-lehti...
Luonnon ja museokohteiden yhdistäminen onnistuu vaivattomasti Tuusulanjärven ympäristössä. Humakin kulttuurituottajaopiskelija Margit Ojaniemi tutustui perheensä kanssa alueen taiteilijayhteisön historiaan ja virkistäytyi ranta- ja metsäpoluilla. Katso Margitin vinkit idyllisen seudun tarjontaan.
Aineeton lahja on vastuullinen valinta, joka ei kerrytä turhaa tavaraa. Anna lahjaksi yhteistä aikaa, apua askareisiin tai irtiottoja arjesta. Museokortti puolestaan tuo elämyksiä koko vuodeksi. Katso vinkkimme joululahjoihin, jotka saavat hymyn huulille.
Kesälomien kynnyksellä moni suunnittelee tulevien lomamatkojen reittejä ja pysähdyspaikkoja. Kokosimme näyttelyvinkkejä mökkireissuille, festariviikonloppuihin, ohikulkumatkoille ja lähilomille eri puolilta Suomea. Tutustu vinkkeihin ja löydä itsellesi sopivat näyttelyt!
Museokortti on aineeton lahja, josta nautitaan pitkään. Se sopii jokaiselle ja on helppo antaa. Hanki Museokortti lahjakuoressa tai ajasta digilahja valitsemaasi ajankohtaan. Kokosimme ohjeet Museokortti-lahjan hankintaan. Huomaa myös Museokortin joulutarjous – uudet kortit nyt vain 73 € (norm 79...
Museokortilla pääsee Helsingissä yli 40 kohteeseen. Kesän 2024 monipuoliseen näyttelytarjontaan kuuluu veistoksia, maalauksia, valokuvia, lasitaidetta ja monimediaisia teoksia jokaiseen makuun. Katso Museokortin näyttelyvinkit Eero Järnefeltin klassikoista Emma Sarpaniemen valokuvateoksiin ja Simon...
Loppuvuoden näyttelykattaukseen kuuluu Tove Janssonin ennennäkemättömiä monumentaalisia teoksia, Jarmo Mäkilän realistisia mielenmaisemia, Beyoncén Vogue-kannen kuvaajana tunnetun Tyler Mitchellin valokuvia, ensi kertaa Italian ulkopuolella nähtävän renessanssimestari Jacopo Bassanon näyttely ja...
Koe surrealismin suurnimet Salvador Dalísta Joan Miróon ja vietä taiteilija Reidar Särestöniemen juhlavuotta. Näe mammutit ja muut jääkauden jättiläiset, tutustu supersankarien historiaan ja astu muumien lumoavaan maailmaan. Katso 20 näyttelyvinkkiä eri puolille maata.
Museokortti on aineeton lahja, josta nautitaan pitkään. Se sopii jokaiselle ja on helppo antaa. Hanki Museokortti lahjakuoressa tai ajasta digilahja valitsemaasi ajankohtaan. Kokosimme ohjeet Museokortti-lahjan hankintaan.
Nauti taiteiden yön juhlahumusta museoissa! Museoissa nähdään elokuvien ulkoilmanäytöksiä, drag-taidetta, poliitikkojen graffitikisa, konsertteja ja paljon muuta. Katso vinkit ja löydä taiteiden yön tapahtumat läheltäsi.
Tutustu museovinkkeihin kesälomareittien varrella. Näillä kesäreiteillä kurvaat lammasjoogaan, presidentin pihaan ja taidenäyttelyihin. Valitse kesämatkallesi kutkuttava kiertotie Museo-lehden (2/2019) neljästä vaihtoehdosta.
Museoseikkailijoiden mukana pääset museokierrokselle milloin vain! Viime kesänä kymmenen seikkailijaseuruetta kiersi kotimaassa ja toteutti unelmiensa museoseikkailuja. Demi Aulos ja Jarkko Koskinen kertovat nyt, mitä seikkailusta jäi parhaiten mieleen.
Mikkeliin avautunut Sodan ja rauhan keskus Muisti kertoo sodasta edistääkseen rauhaa. Muisti on niille, joita sodan historia kiinnostaa, ja erityisesti niille, joita se ei kiinnosta. Lue arvio Poikkeustila-näyttelystä, joka käsittelee toista maailmansotaa. Juttu on julkaistu aikaisemmin...
Museokortin omistajat kertoivat kesän suosikkikohteensa ja erikoisimmat museoelämyksensä, jotka ovat jääneet mieleen. Katso 25 kesäkohteen lista – oletko vieraillut näissä?
Tutustu tarkoin varjeltuihin kokoelmiin, kurkkaa yleisöltä suljettuihin tiloihin, tapaa museoiden työntekijöitä ja nauti pullakahveista tai hattarakioskin herkuista! Lauantaina 30.9. museot ympäri Suomen juhlistavat Suomen museoliiton 100-vuotispäivää ainutlaatuisella ohjelmalla.
Museokortin kyselytutkimuksessa selvitettiin, mikä tekee joululahjasta hyvän. Kyselyssä selvisi, että turhan tavaran sijaan arvostetaan elämyksellisyyttä ja aineettomuutta. Lahjan halutaan olevan pitkäkestoinen ja tarpeellinen.
Taiteella ja kulttuurilla on ollut vuosisatojen ajan merkittävä vaikutus ihmisten elämään, ei pelkästään viihteen muodossa, vaan myös hyvinvoinnin edistäjinä. Museokortin tuoreessa asiakaskyselyssä tarkasteltiin näiden vaikutusten monimuotoisuutta ja merkitystä ihmisten hyvinvoinnille. Lue, miten...
Museokortti lahjoitti 60 korttia Päijät-Hämeen hyvinvointialueen hoitajille osana vuosittaista hyvinvointilahjoitustaan. Lahjoituksen tavoitteena on nostaa esiin kulttuuriharrastusten vaikutuksia työhyvinvointiin ja jaksamiseen.
Suunnitteletko kaikkien aikojen kulttuurikesää? Suuntaa kotimaan upeisiin museoihin! Museokortti on pääsylippusi kesän kiinnostavimpiin elämyksiin ympäri Suomen. Lue parhaat vinkit puutarhoihin, linnoihin, huviloihin, ulkomuseoihin ja muihin lumoaviin kesäkohteisiin.
Anna tavaran sijasta unohtumattomia kokemuksia, yhteistä aikaa tai apua arjen kiireisiin. Aineettomat lahjat tuovat iloa, mutta eivät kerrytä turhaa tavaraa. Museokortti ja muut kulttuurielämykset tekevät lahjoista erityisiä ja vastuullisia. Katso 10 inspiroivaa...
Historia on joutunut tekemään tilaa Saimaan luonnolle ja luonnonsuojelulle Savonlinnan maakuntamuseossa. Hellyttävällä saimaannorpalla museo tavoittelee uutta yleisöä. Lue Museo-lehdessä julkaistu näyttelyarvio Savonlinnan maakuntamuseon uudesta perusnäyttelystä.
Haluamme juhlistaa 5-vuotiasta Museokorttia jakamalla museokorttilaisten museomuistoja matkan varrelta. Museokorttilaiset kertovat vuoden mittaisen kulttuurimatkan lisänneen museovierailuja sekä tuoneen ainutlaatuisia elämyksiä ja laatuaikaa läheisten kanssa.
Korona-aika on kuormittanut suomalaisten mielenterveyttä. MIELI ry:n ja Museokortin Hyvinvointia kulttuurista -kampanja nosti esiin taiteen ja kulttuurin positiivisia vaikutuksia mielen hyvinvointiin. Teemaa käsiteltiin tutkimuksen, julkisuuden henkilöiden sekä tavallisten suomalaisten omien...
Helinä Rautavaaran elämäntyö oli dokumentoida eri kulttuureja ja uskontoja ympäri maailmaa. Hänen perintönsä jatkuu Espoossa kauppakeskus Entressessä, jonne hänen nimeään kantava museo muutti pari vuotta sitten. Juttu on julkaistu aiemmin Museo-lehdessä 4/2021.
Museokortti-kohteita on tullut jo kuusi lisää vuoden alusta. Uudet kohteet tarjoavat koettavaa erityisesti historiannälkäisille. Mukana on myös upeita kultakauden taidekokoelmia, sekä vaihtuvia nykytaidenäyttelyitä. Tutustu uusiin Museokortti-kohteisiin!
Designmuseo juhlii tänä vuonna 150-vuotiasta kokoelmaansa. Juhlavuonna museo valmisteli yhdistymistä Arkkitehtuurimuseon kanssa avaamalla syksyllä ensimmäisen yhteisen näyttelynsä. Kulissien takana tapahtuu paljon, sillä tammikuussa 2024 Designmuseo- ja Arkkitehtuurimuseo yhdistyvät virallisesti...
Suunnitteletko kaikkien aikojen kulttuurikesää? Suuntaa kotimaan upeisiin museoihin! Museokortti on pääsylippusi kesän innostavimpiin elämyksiin ympäri Suomen. Lue parhaat vinkit puutarhoihin, linnoihin, laivoihin, ulkomuseoihin ja muihin lumoaviin kesäkohteisiin.
Tiesitkö, että Museokortilla pääset tekemään tupatarkastuksen julkkisten koteihin? Museokortti tarjoaa sisäänpääsyn 360 kohteeseen ympäri Suomen. Kokosimme 20 merkkihenkilön kotimuseota, joissa kannattaa poiketa kesäreissujen ohessa.
Marraskuun näyttelyissä on tarjolla matkailua avaruuden äärettömyydessä, surrealistista ja unenomaista tunnelmaa, toiminnallista taidetta, minigolfradalla pyöriviä kissan olemusta tavoittelevia tanssitaiteilijoita sekä virittäytymistä joulutunnelmiin.
Museoissa esitellään tänä keväänä tunnettujen yritysten tarinoita, keräilijöiden ja tavallisten kotien taideaarteita, lasikattoja rikkoneita naisia sekä taiteen ja muotoilun huippunimiä. Tutustu vinkkeihin ja koe näyttelyt Museokortilla.
Reidar Särestöniemi oli pitkään taidepiirien hyljeksimä mutta suuren yleisön rakastama. Nyt, 44 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, hänen taiteensa kiinnostaa enemmän kuin koskaan.
Etsitkö joululahjaa, joka ilahduttaa varmasti ja jonka ilo kestää pitkään? Museokortti on täydellinen joululahja kulttuurin ystävälle – tai kenelle tahansa, joka nauttii elämyksistä, matkailusta ja uusista oivalluksista.