Pielisen museo
Pappilantie 2,
81720 Lieksa
70 rakennusta Pielisen Karjalan alueelta muodostavat Suomen toiseksi suurimman ulkoilmamuseo. Tutustu myllyyn, metsä- ja uittotöihin, vankitupaan ja partiomajaan!
Pielisen museo sijaitsee kauniissa Lieksanjoen maisemissa Pappilanniemessä Liekansa keskustan lähellä. Museon näyttelyt kertovat Pielisen Karjalan ja erityisesti Lieksan ja Pielisjärven historiasta. Paikallisen rakennusperinteen ja historian lisäksi museon painopiste on metsätyökulttuurin tallentamisessa.
Kesäisin avoinna on suuri ulkomuseo, jonka alueella on kolme eri vuosisadoilta olevaa pihapiiriä mökkiläisen asumuksesta talonpoikaiseen mahtitaloon. Lisäksi alueelta löytyy Myllytermä, metsä- ja uittotöitä esittelevä Savotaranta, jyvämakasiini, vankitupa, partiomaja ja maatalousosasto. Kesäisin ulkomuseoalueella järjestetään työnäytöksiä ja musiikkiesityksiä. Rakennukset on siirretty museoon Pielisen Karjalan alueelta 1960-luvulta lähtien.
Pielisen museon henkilökunta valmistautuu muuttoon kesällä 2023 vanhan päärakennuksen purkamisen ja tulevan päärakennuksen rakentamisen vuoksi, minkä vuoksi sisänäyttelyhallit ovat suljettu yleisöltä 15.5.2023 alkaen.
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Pielisen museo
Pappilantie 2, 81720 Lieksa
040 1044 151
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Pielisen museo, Pappilantie 2, 81720 Lieksa
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
8/6,5/0
Maksutavat
käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.
Aukioloajat
Suljettu väliaikaisesti
Museon päärakennusta uudisrakennetaan ja avaudumme alkuvuodesta 2025. Ulkomuseo on avoinna 15.5.2025 -15.9.2025, suljettu 20.6.2025.
Esteettömyys [kriteerit]
- Esteetön sisäänpääsy
- Esteetön sisäänpääsy osaan tiloista: Osaan museorakennuksiin ei ole esteetöntä pääsyä portaiden ja korkeiden kynnysten vuoksi.
- Esteetön wc
Opastus
Määräaikaisopastukset joka päivä klo 10.30, 13.00 ja 16.00.
Hinta 3 €/henkilö. Alle 18-vuotiaille ilmainen. Ryhmille opastukset varauksesta museon lipunmyynnistä 040 104 4151, museo@lieksa.fi