Istukaa, olkaa hyvät – Kuusamon koulut
Matkailu- ja kulttuurikeskus Karhuntassu, Kuusamo
- 4.9.2024–30.12.2024
Näyttely kertoo koulunkäynnistä Kuusamossa lukkarinkoulusta kiertokoulun kautta peruskouluun saakka. Museoluokassa on esillä koulumuseon esineistöä, valokuvia ja tekstejä.
Vuonna 1876 aloittanut Kuusamoon Kirkonkylän kansakoulu oli pitkään pitäjän ainoa koulu, kunnes koulun saivat Tavajärvi 1894, Posionkylä 1893 ja Vasaraperä 1896.
Sotien jälkeen Kuusamossa todettiin, että 15 koulua oli menetetty ja opettaminen päästiin aloittamaan kuudessa jäljelle jääneessä koulussa. Jälleenrakennusaikana kyläkouluja nousi joka niemeen ja notkelmaan sellaista vauhtia, että Kuusamossa oli 1950-luvun alussa 54 ja viimein 1962 67 koulua.
Kuusamo on ollut vuosikymmeniä koululaitoksen kehityksessä kärkijoukoissa, muun muassa siirtymässä keskikouluun ja peruskouluun, luomassa yhdysluokkaopetusta ja perustamalla maalaispitäjistä ensimmäisten joukossa koulujen tueksi koulusihteerin viran ja avaamalla kuntaan koulutoimiston.
Koulua Kuusamossa on käyty siinä missä muuallakin aluksi pirttien hämärässä, sitten vuokrahuoneissa ja lopulta uusissa koulurakennuksissa omistautuneiden opettajiensa johdolla.
Näyttely kertoo koulunkäynnistä Kuusamossa lukkarinkoulusta kiertokoulun kautta peruskouluun saakka. Museoluokassa on esillä koulumuseon esineistöä, valokuvia ja tekstejä.
Käy istumaan kansakoulun pulpettiin, selaa aapisia ja lukukirjoja museoluokan kirjahyllystä ja lue tarinoita eri vuosikymmeniltä muun muassa Nilolta, Piiloperän koululta ja Lämsän koululta.
Museon näyttelyt
Museon edut
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Matkailu- ja kulttuurikeskus Karhuntassu
Torangintaival 2, 93600 Kuusamo
040 8608365
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Matkailu- ja kulttuurikeskus Karhuntassu, Torangintaival 2, 93600 Kuusamo
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
12/10/5
Maksutavat
käteinen, pankkikortti ja museokortti
e-passi ja smartum
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 09:00-17:00 |
Ke | 09:00-17:00 |
To | 09:00-17:00 |
Pe | 09:00-17:00 |
La | 10:00-15:00 |
Su | Suljettu |