Elämää taiteen ehdoilla – Taiteilijapari Aino ja Yrjö Muukka
Mikkelin taidemuseo, Mikkeli
- 7.6.2025–21.9.2025
Mikkelin taidemuseon kesänäyttely esittelee taidemaalareiden Aino Vihervä-Muukan ja Yrjö S. Muukan tuotantoa ensi kertaa laajasti.
Taidemaalareiden Aino Vihervä-Muukan (1899–1992) ja Yrjö S. Muukan (1891–1953) merkitys etenkin mikkeliläiselle taide-elämälle on tärkeä. He tekivät pitkäjänteistä työtä paikallisen taide-elämän rikastuttamiseksi niin taiteilijoina, kuvaamataidonopettajina kuin Mikkelin Taideyhdistyksen perustajajäseninä. Vaikka he osallistuivat ahkerasti valtakunnallisiin yhteisnäyttelyihin, he ovat jääneet suomalaisen taiteen kentässä vähäiselle huomiolle. Heidän taidettaan ja taiteilijuuttaan ei kuitenkaan voida ohittaa, kun tarkastellaan eteläsavolaista ja mikkeliläistä taidetta.
Näyttelyn teosvalinnasta vastaa amanuenssi Paula Hyvönen. Valinnassa on ollut lähtökohtana Mikkelin taidemuseon kokoelmissa olevat Muukkien teokset. Suurin osa näyttelyssä olevista teoksista on lainattu yksityiskokoelmista. Mukaan on valittu lähes sata teosta. Päivätyönsä ohella Aino ja Yrjö olivat tuotteliaita taidemaalareita, joiden teoksissa keskeisiä aiheita olivat niin maalais- ja metsämaisemat, kesäpaikan Haapasaaren kalliorannat, Lapin tunturimaisemat kuin Pariisin katunäkymät.
Näyttelyyn liittyy runsaasti kuvitettu julkaisu, Elämää taiteen ehdoilla – Taiteilijapari Aino ja Yrjö Muukka. Kirjoittaja: Paula Hyvönen, julkaisija: Mikkelin taidemuseo, 2025, ISBN: 978-952-5691-56-6. Julkaisua on saatavilla taidemuseon museokaupasta
Museon näyttelyt
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Mikkelin taidemuseo
Maaherrankatu 18-20, kauppakeskus Akseli 2.krs
040 129 5090
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Mikkelin taidemuseo, Maaherrankatu 18-20, kauppakeskus Akseli 2.krs
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
7/5/6/0 €. Pääsymaksu 7 €, eläkeläiset, opiskelijat, työttömät 5 €, yli 12 henkilön ryhmät 6 €/hlö. Alle 18 v. ilmaiseksi.
Talvikaudella (loka-huhtikuu) kuukauden ensimmäisenä perjantaina vapaa pääsy.
Maksutavat
Käteinen, tavallisimmat pankki- ja luottokortit, ePassi, Tyky+-seteli kulttuuriin ja liikuntaan ja Edenred-kortti ja mobiilimaksu.
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 10:00-17:00 |
Ke | 10:00-17:00 |
To | 10:00-17:00 |
Pe | 10:00-17:00 |
La | 10:00-17:00 |
Su | 10:00-17:00 |
Avoinna 2.5.–30.9. ti–su klo 10–17, ja 1.10.–30.4. ke-su klo 10–17. Poikkeavat aukioloajat: suljettu 19.5.-6.6.2025 (näyttelynvaihto).