Tapahtuma
 

KAMU-klubi: Juhlakeikka: Still Alive 50 vuotta!

Espoon kaupunginmuseo, KAMU, Espoo

  • 2.10.2026–22.10.2026 (klo 19.30–20.30)

Still Alive-bändin keikka nähdään Meteliä ja meininkiä -rokkia ja nuoruutta Espoossa -näyttelyssä 2.10. klo 19.30-20.30.

 
Still Alive -bändi esiintyy KAMU WeeGeellä Meteliä ja meininkiä -näyttelyssä 2.10.2026!

Still Alive täyttää 50 vuotta. Bändi tarjoaa kuulijoilleen autenttista rock-musiikkia 70-luvun kultaisilta vuosilta, mutta ei ole pysähtynyt pelkkään menneeseen – heidän ohjelmistonsa kattaa juurevan rytmimusiikin ja progen parhaat hetket myöhemmiltäkin vuosikymmeniltä. 🎸

Perustamisestaan vuonna 1976 lähtien Still Alive on soittanut intohimoisesti musiikkia, joka sykkii energiaa ja nostalgiaa. Se sai alkunsa Pohjois-Tapiolan yhteiskoulun vireästä musiikkiyhteisöstä. Vuonna 2013 bändi palasi lavalle tuoden mukanaan kaiken sen kokemuksen ja rakkauden musiikkiin, joka on vuosikymmenten aikana hioutunut. Still Alive on paluustaan lähtien järjestänyt vuosittain suositun Tapiolan 70-luvun nuoret -biletapahtuman, jossa on ollut feattaamassa myös monia muita Tapiolan 70-80 -lukujen musiikkiscenen tunnettuja hahmoja. Mukaan on tullut myös laulusolisti, musiikin ammattilainen Julia Vuorinen Lahdesta, joka ei ollut vielä syntynyt bändin perustamisen aikaan.

Bändin jäseniä ovat:
Pekka Somerto (laulu, kitarat)
Julia Vuorinen (laulu)
Markku Ellilä (koskettimet, saksofoni, taustalaulu)
Petri Buchert (basso)
Tuomas Nevanlinna (kitara)
Jarmo D. Leivo (rummut, taustalaulu)

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon näyttelyt

Museon tapahtumat

Museon yhteystiedot

Espoon kaupunginmuseo, KAMU
Näyttelykeskus WeeGee, Ahertajantie 5, 02100 Espoo

(09) 816 57052 ti-su 11-17

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Espoon kaupunginmuseo, KAMU, Näyttelykeskus WeeGee, Ahertajantie 5, 02100 Espoo


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut


Sisäänpääsy Museokortilla

20/10/0 €

Maksutavat

Näyttelykeskus WeeGeellä voit maksaa käteisellä ja pankki- tai luottokortilla (Visa, Visa Electron, Mastercard, Mastercard Maestro). Lisäksi maksuvälineinä käyvät Smartum, Edenred ja ePassi.

 

Kohdetta lähellä olevat museot

 
 
 
 
 
 
 
code_dir ../../modulo2212b/