Museokortilla elämyksiä vuodeksi – nyt myös kuukausimaksulla 7,45 € / kk!
Lue lisää
 
Tapahtuma
 

Taiteilija Chika Osakan työnäytös

Jyväskylän taidemuseo, Jyväskylä

  • 21.9.2025 (12:30-13:30)

Tervetuloa sunnuntaina 21.9. klo 12.30 seuraamaan taiteilija Chika Osakan työnäytöstä Jyväskylän taidemuseolle.

 
Chika Osaka, The Rice That Just Served, 2015, litografia.

Taiteilija kertoo työskentelystään havainnollisin esimerkein.
Huom! Tilaisuus on englanniksi.

Taidemuseon pääsymaksulla (10 / 8 / 6 €) tai Museokortilla, alle 24-vuotiaille vapaa pääsy.

Chika Osaka (s. 1984, Tokio) on japanilainen taidegraafikko ja kuvataiteilija. Hän valmistui Tokion taideyliopistosta vuonna 2011 ja on sittemmin palkittu useissa näyttelyissä, kuten Japan Print Associationin ja Shell Art Awardin kilpailuissa. Osakan teoksia on ollut esillä niin Japanissa kuin kansainvälisesti, mm. Saksassa, Swazimaassa ja Taiwanissa. Hän yhdistää taiteessaan litografiaa ja maalausta draamallisiin, käsin kirjoittamiinsa viivastoihin sekä laajamittaisiin installaatioihin, joissa teokset ja lyhyet kertomukset nivoutuvat yhteen. Hänen työnsä käsittelevät erityisesti naisten elämän tilanteita ja puhuttelevat vahvasti hänen omaa sukupolveaan. Osakan teoksia on esillä Jyväskylän taidemuseon Graphica Creativa -näyttelyssä.

🖼 Chika Osaka, The Rice That Just Served, 2015, litografia.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Jyväskylän taidemuseo
Kauppakatu 23, 40100 Jyväskylä

050 577 2712

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Jyväskylän taidemuseo, Kauppakatu 23, 40100 Jyväskylä


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut


Sisäänpääsy Museokortilla

10/8/6/0 €
Vapaa pääsy alle 24-vuotiaille

Maksutavat

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, Smartum, ePassi

 

Kohdetta lähellä olevat museot