Syystarjous: Museokortin jatkokaudet vain 73 €
Hyödynnä tarjous
 
Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Sarvipäinen jänis ja muut kummajaiset

Suomen Metsästysmuseo, Riihimäki

  • 9.10.2025–4.1.2026

Pienoisnäyttelyyn on koottu museon kokoelmien eriskummallisimpia otuksia ja jännittävimpiä esineitä.

 
Wolpertinger ja sarvipäinen jänis Suomen Metsästysmuseon kokoelmista.

Pienoisnäyttely Suomen Metsästysmuseolla
Suomen Metsästysmuseon syksyn pienoisnäyttelyssä sukelletaan kummajaisten maailmaan!

Taksidermia eli eläinten täyttäminen on oma taiteenlajinsa. Toisinaan taitavien eläintentäyttäjien käsissä on syntynyt myös mielikuvituksellisia erikoisyksilöitä, joiden ulkomuoto on saanut inspiraationsa kansanperinteen kauhutarinoista. Kohtaamisista metsien ja merten kummajaisten kanssa on tarinoitu ihmiskunnan varhaishistoriasta saakka. Omituisia otuksia on esitelty yleisölle kuriositeettikabineteissa jo 1500-luvulta lähtien, ja eri eläinlajien hämmentävien risteymien olemassaoloon on uskottu niin tieteessä kuin kansanperinteessä vielä 1800-luvulla.

Sarvipäinen jänis ja muita kummajaisia-pienoisnäyttelyssä yleisö pääsee tutustumaan Metsästysmuseon kokoelmien eriskummallisimpiin otuksiin ja jännittävimpiin esineisiin. Joidenkin esineiden kohdalla katsoja joutuu hieraisemaan silmiään, sillä mielikuvitus ei ole ollut tekijöillä rajoitteena!

Tule tutustumaan wolpertingeriin ja muihin kummajaisiin museolle! Lapset pääsevät etsimään otuksia museon näyttelytiloista ja omatoimityöpajassa on askartelutehtäviä.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Suomen Metsästysmuseo
Tehtaankatu 23 A, 11910 Riihimäki

(019) 722 294

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Suomen Metsästysmuseo, Tehtaankatu 23 A, 11910 Riihimäki


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut


Sisäänpääsy Museokortilla

9/6/4 €

Maksutavat

Käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit. Smartum, ePassi, Edenred.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 10:00-16:00
Ke 10:00-16:00
To 10:00-16:00
Pe 10:00-16:00
La 10:00-16:00
Su 10:00-16:00

Näyttelyn tekstit kielillä

 

Kohdetta lähellä olevat museot