Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

PUU PUU PI DUU -ihona puu

Alpo Jaakolan Patsaspuisto, Loimaa

  • 20.5.2026–30.8.2026

Sirkku Ketolan serigrafiaa, installatioita sekä performanssia.
Mukana Prudencio Agbodande.

 
A Body Called Paula, 2017-2027. Villa Karo, Benin 2023

Puu on tuttua, se on ollut mukana teosteni aiheissa ja materiaaleissa aina. Olen painanut paljon grafiikkaa puusta, puulta ja puulle. Vahva toistollinen ornamentiikka kulkee mukana. Rytmi, toisto, on luontaista taidegrafiikan tekijöille. Sarjallisuus, saman kuvan painaminen uudelleen ja uudelleen luo liikkeet koreografikoiksi. Tähän näyttelyyn olen painanut puuta. Paperille syntyi ihoa puunkuoren kuvioista. Käärme luo nahkansa ajoittain, samoin taiteilija. Vuosikymmeniä kauniit ja kummalliset kepit ovat matkustaneet laukuissani salaa mantereilta toisille. Nyt installoin elementtejä yhteen ja heittäydyn innolla materiaaliseen ja tilalliseen improvisaatioleikkiin. Olen vieraillut viime vuosina kolmeen otteeseen Länsi-Afrikassa. Ensimmäisellä kerralla keräsin rantaan kulkeutuneita ajopuita ja veistelin niitä muun taiteellisen työskentelyn rinnalla. Toisella kertaa veistely yltyi. Huomasin taidegrafiikan praktiikkani toiston toistuvan puun työstössä. Vuollessa viestin käsieni kautta maailmankaikkeudelle, olin täysillä läsnä. Beniniläinen kollegani Prudencio Agbodande seurasi työskentelyäni, ja käsitti heti mitä tein. Hän jakaa omassa praktiikassaan rituaalisen toiston ja materian ymmärryksen. Hän on paitsi puuta työstävä kuvataiteilija, myös traditionaalinen kuningas, joka tuntee kulttuurinsa pyhät tavat syvällä tasolla. Aloitimme taiteellisen dialogin ja kutsuin hänet osallistumaan tähän näyttelyyn. Näyttelyn uusimpia teoksia olemme työstäneet hänen palatsissaan rinnakkain.

Tämä näyttely elää variaatiosta ja muutoksesta. Kymmenvuotinen performanssiteokseni A Body Called Paula (2017-2027) on opettanut minulle aiheesta eniten, sen jokainen uusi vaihe on nahanluontia. Teos esitetään myös tässä näyttelyssä. Esitykset la 23.5., su 24.5., ti 26.5. ja ke 27.5. klo 12.00 alkaen. Teosta voi aistia oman valinnan mukaan vain hetkisen, tai sen kanssa voi viettää aikaa pidempäänkin.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Alpo Jaakolan Patsaspuisto
Aura-Pirkkatie 84, 32200 Loimaa

050 311 4506 (patsaspuston aukioloaikoina)

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Alpo Jaakolan Patsaspuisto, Aura-Pirkkatie 84, 32200 Loimaa


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut


Sisäänpääsy Museokortilla

6/4/0€

Maksutavat

käteinen, pankkikortti

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-18:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-18:00
La 11:00-18:00
Su 11:00-18:00

Avoinna 20.5-30.8 ti-su klo 11-18, sekä syyskuun viikonloppuina klo 11-18. Katso tapahtumat ja poikkeavat aukioloajat osoitteesta www.loimaantaidemuseo.fi

 

Kohdetta lähellä olevat museot