Leikisti – Kurkistuksia kokoelmiin
Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva, Lahti
- 16.4.2027–
Näyttelyn teokset johdattavat leikin maailmaan, jossa kaikki on mahdollista.

Leikisti on Malvan uusi kokoelmanäyttely, joka johdattaa löytämään leikin voiman taiteen kautta. Kokoelmanäyttely tarkastelee, miten taiteilijat ovat kuvanneet, hyödyntäneet ja haastaneet leikin mahdollisuuksia. Leikki on luova tapa tutkia maailmaa, kuvitella toisin ja neuvotella todellisuuden rajoista.
Teokset kuljettavat kävijän leikin ja ilon kautta metsiin, hiekkalaatikoille, sirkukseen ja veden sekä yllätysten äärelle. Leikkiä lähestytään ihmisen perustavana toimintana, joka muovaa suhdettamme toisiin ihmisiin ja ympäröivään todellisuuteen. Näyttelyssä annetaan tilaa yhdessä ja yksin leikkimiselle, piiloleikeille, outoilulle sekä mielikuvituksen loputtomille mahdollisuuksille.
Malvan taide- ja julistekokoelmien teokset asettuvat näyttelyssä vuoropuheluun ja avaavat uusia näkökulmia leikin teemaan. Teokset ajoittuvat pääosin 2000-luvulle, mutta mukana on teoksia myös 1900-luvun jälkipuoliskolta. Malvan taidekokoelman helmi, Akseli Gallén-Kallelan Keitele (1905), nähdään näyttelyssä vanhemman taiteen edustajana veden leikkiä kuvaavan kokonaisuuden yhteydessä. Taidekokoelmasta esillä on runsaasti päijäthämäläisten taiteilijoiden teoksia ja julistekokoelman kattaus on kansainvälinen.
Museon näyttelyt
- Komisario Palmun erehdys ja muita kotimaisia elokuvajulisteita
20.10.2026 - 13.12.2026 - Visio
4.12.2026 - 21.2.2027 - Olemisen kerroksissa
9.10.2026 - 18.4.2027 - Karjalaisuuksia
11.12.2026 - 2.5.2027 - Schjerfbeck X Nordean Taidesäätiö
20.4.2027 - 6.6.2027 - Juuret - Aarteita kokoelmista
29.4.2022 - 15.8.2027 - Sissel Tolaas
28.5.2027 - 31.10.2027 - Leikisti – Kurkistuksia kokoelmiin
16.4.2027 - 31.12.2050
Museon tapahtumat
Museon edut
Museon yhteystiedot
Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva
Päijänteenkatu 9, 15140 Lahti
044 482 6042
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva, Päijänteenkatu 9, 15140 Lahti
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
18/14/0 €
Maksutavat
Yleisimmät pankki- ja luottokortit, käteinen, Epassi, Edenred.
Aukioloajat
| Ma | Suljettu |
| Ti | 10:00-18:00 |
| Ke | 10:00-20:00 |
| To | 10:00-18:00 |
| Pe | 10:00-18:00 |
| La | 10:00-18:00 |
| Su | 10:00-18:00 |

