Muinais-DNA: Avain menneisyyteen
Museicentret Vapriikki, Tampere
- 13.6.2025–11.6.2028
Muinais-DNA: Avain menneisyyteen vie näyttelykävijän ajassa taaksepäin kurkistamaan muinaisten ihmisten elämään modernien tutkimusmenetelmien avulla.
Muinais-DNA:n avulla voidaan jäljittää varhaisten ihmislajien, kuten neandertalinihmisen ja nykyihmisen, välisiä risteymiä sekä tutkia vuosituhansien aikana tapahtuneita väestöjen liikkeitä. Se auttaa myös selvittämään sukulaisuuksia ja geneettisiä yhteyksiä ihmisten välillä. Muinais-DNA-tutkimukset kertovat myös eläinten ja kasvien kehityksestä ja samalla siitä, miten ihminen on vaikuttanut omaan ympäristöönsä.
Näyttely on tulos Vapriikin laajasta tutkimushankkeesta, jonka keskiössä on ollut nykyisen Pirkanmaan – historiallisen Ylä-Satakunnan ja Hämeen – rautakausi ja keskiaika. Näyttelyssä kävijät saavat ainutlaatuisen mahdollisuuden kohdata menneisyyden ihmisiä silmästä silmään, sillä esillä on luulöytöjen ja muinais-DNA:n avulla ennallistettuja kasvoja eri puolilta Suomea.
Museets utställningar
Museets evenemang
- Syyslomaviikko Vapriikissa
13.10.2025 - Syyslomaviikko Vapriikissa
14.10.2025 - Syyslomaviikko Vapriikissa
15.10.2025 - Syyslomaviikko Vapriikissa
16.10.2025 - Syyslomaviikko Vapriikissa
17.10.2025 - Sankarit paperilla – piirustusillat Supersankarit-näyttelyssä
22.10.2025 - Sankarit paperilla – piirustusillat Supersankarit-näyttelyssä
5.11.2025 - Sankarit paperilla – piirustusillat Supersankarit-näyttelyssä
19.11.2025
Kulturrundturer
Museets kontaktuppgifter
Museicentret Vapriikki
Alaverstaanraitti 5, 33100 Tampere
03 565 66966
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Museicentret Vapriikki, Alaverstaanraitti 5, 33100 Tampere
Lähtöpiste:
Inträdesavgifter
15/10/7/0 €
Perjantaisin klo 15-18 ilmainen sisäänpääsy (ei päänäyttelyt). Museokortilla vapaa pääsy kaikkiin näyttelyihin.
Betalningssätt
käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.
öppet
Må | Stängd |
Ti | 10:00-18:00 |
On | 10:00-18:00 |
Tu | 10:00-18:00 |
Fr | 10:00-18:00 |
Lö | 10:00-18:00 |
Sö | 10:00-18:00 |
Tillgänglighet [kriterier]
- Fri passage
- Guidning för specialgrupper kan beställas
- Handikapparkering
- Handikapptoalett
- Hörselslinga
- Rullstol att låna
- Sittplatser i utställningen
- Tacktila föremål