Födelsedagspris: Museikortet nu för endast 76 €. Passa på!
 
Utställning
 Inträde med Museikortet
 

Eläinpuisto

Finlands Jaktmuseum, Riihimäki

  • 22.5.2025–28.9.2025

Riihimäen kansalaisopiston kuvanveistoryhmän kesänäyttely ilahduttaa jälleen Metsästysmuseon puistossa.

 

Suomen Metsästysmuseon yhteistyö Riihimäen kansalaisopiston kuvanveistoryhmän kanssa saa jatkoa, kun museon piha-alueelle avautuu 22. toukokuuta Eläinpuisto-näyttely.

Kuvanveistoryhmän puistonäyttelyistä on saatu nauttia museon kesäisessä puistossa jo 2000-luvun alusta lähtien. Teokset ovat esillä Metsästysmuseon puistossa vapaasti kaikkien katseltavissa.

Tänä vuonna puistossa on esillä monia tuttuja eläimiä ja lintuja sekä lisäksi kesäinen niitty kukkineen. Veistoksia on yhteensä 14 kappaletta. Puistossa voi kohdata mm. karhuja, ilveksen, ketun, metson, kurjen ja jopa strutsin. Näyttelyssä myös selviää, mikä eläin on ollut mallina Mirja Hallikaisen ”Hullu Hulda kaivaa” -veistokselle.

Veistosten aiheet perustuvat taiteilijoiden omiin mieltymyksiin ja kokemuksiin kuvattavien eläinten kanssa. Teokset on tehty kansalaisopiston kuvanveiston pitkäaikaisen opettajan, Arja Vilpon ohjauksessa.

Mukana olevat taiteilijat:
Salme Asiala
Mirja Hallikainen
Elisa Kivelä
Irja Latvala
Liisa Nokkala
Lilja Oesch
Päivi Pelkonen
Sini Saxberg
Harri Simpanen
Ulla Svärd-Kivinen

Berätta för dina vänner!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museets kontaktuppgifter

Finlands Jaktmuseum
Tehtaankatu 23 A, 11910 Riihimäki

(019) 722 294

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Finlands Jaktmuseum, Tehtaankatu 23 A, 11910 Riihimäki


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

9/6/4 €

Betalningssätt

Käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit. Smartum, ePassi, Edenred.

öppet

Må  Stängd
Ti 10:00-17:00
On 10:00-17:00
Tu 10:00-17:00
Fr 10:00-17:00
Lö 10:00-17:00
Sö 10:00-17:00
 

Museer Nära Målet