Lapin kullankaivun kasvot
Guldmuseet, Sodankylä
- 19.6.2025–8.5.2026
Miten minusta tuli kullankaivaja? Kultamuseon vaihtuva näyttely esittelee Lapin kullankaivajien tarinoita 2000-luvulta.
Millaista on kullankaivu Lapissa nykypäivänä? Ketkä kultaa kaivavat ja miksi? Mikä on saanut palaamaan kultamaille vuosi toisensa jälkeen tai aloittamaan kaivun? Entä mikä mahdollisesti lopettamaan? Näihin kysymyksiin – tai osaan niistä – vastaa Kultamuseon juhannuksen alla avautuva vaihtuva näyttely ”Lapin kullankaivun kasvot”.
Näyttely kertoo henkilöesimerkkien avulla kullankaivusta pohjoisessa Lapissa. Joukossa on niin konkareita kuin keltanokkiakin: joku on kaivanut kultaa vuosikymmeniä, joku taas on aloittanut muutamia vuosia sitten. Yhteistä heille on, että kullankaivu ja siihen liittyvä perinnekin on vienyt mukanaan.
Lapin kullankaivajilla on yhtä monta taustaa, kertomusta ja tarinaa kuin heitä on lukumäärältäänkin. Osalle kullankaivu on ammatti ja monelle harrastus, joka täyttää lomat ja siivun vapaa-ajasta. Jokainen kaivaja on oma persoonansa, ja näyttelyssä pääset tutustumaan heistä yli kymmeneen erilaiseen.
Näyttely on esillä 19.6.2025 – 8.5.2026, ja se sisältyy pääsylipun hintaan. Tervetuloa!
Museets utställningar
Museets evenemang
Kulturrundturer
Museets kontaktuppgifter
Guldmuseet
99695 Tankavaara
(016) 626 171
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Guldmuseet, 99695 Tankavaara
Lähtöpiste:
Inträdesavgifter
12/10/6 €
Betalningssätt
käteinen, pankki- ja luottokortit, Museokortti, Smartum liikunta- ja kulttuuriseteli, laskutus
öppet
Må | 11:00-16:00 |
Ti | 11:00-16:00 |
On | 11:00-16:00 |
Tu | 11:00-16:00 |
Fr | 11:00-16:00 |
Lö | Stängd |
Sö | Stängd |
Museet är öppet måndag-fredag under vintersäsongen (stängt på helger och helgdagar) och varje dag under sommarsäsongen.