Meri tulee kaupunkiin 15.8.-16.8.2026
Forum Marinum, Turku
- 15.8.2026–16.8.2026 (10-18)
Tapahtuma tarjoaa merellistä tekemistä kaiken ikäisille merestä ja merenkulusta kiinnostuneille.

Kesä huipentuu Turussa 15.-16.8.2026, kun Forum Marinum yhteistyökumppaneineen järjestää Meri tulee kaupunkiin -tapahtuman!
Merellinen tapahtumaviikonloppu järjestetään nyt toista kertaa. Tänä vuonna tapahtuman vetonauloiksi saapuvat historialliset höyryalukset, jotka ovat maksutta avoinna yleisölle.
Tapahtumassa ihasteltaviin aluksiin lukeutuvat s/s Lokki, s/s Turso ja s/s Tornator. Pienempiä höyrysluuppeja saadaan Turkuun eri puolilta Järvi-Suomea kaikkiaan kymmenkunta. Alusten yhteentuomisessa kantavana voimana ja yhteistyökumppanina toimii Suomen Höyrypursiseura ry.
Viime vuoden tapaan kaksipäiväinen tapahtuma tarjoilee kiinnostavien alusten lisäksi maksuttomia musiikkikonsertteja, rentoa yhdessäoloa, perheystävällistä tekemistä sekä kiireetöntä museosisällöistä nauttimista. Lauantaina oman mausteensa vilkkaan kaupunkitapahtuman tunnelmaan tuo Paavo Nurmi -maraton, jonka reitti kulkee merikeskuksemme välittömässä läheisyydessä. Merellisten elämysten ohella voit siis kannustaa juoksijoita! Tapahtumapäivistä erityisesti sunnuntai on suunnattu lapsiperheille, mutta kaikenikäisiä inspiroivaa koettavaa on tarjolla koko viikonlopun ajan.
Forum Marinumin omat museolaivat ja näyttelyt ovat avoinna klo 10-18 museon pääsylipulla. Museolaivat ovat viimeistä viikonloppuaan auki yleisölle, joten tapahtuma huipentaa samalla koko Forum Marinumin kesäkauden 2026!
Tarkemman ohjelman löydät täältä: https://www.forum-marinum.fi/fi/tapahtumat/meri-tulee-kaupunkiin-2/
Museets utställningar
- Arbete till Sjöss
13.5.2016 - 31.12.2026 - Skeppsbyggandet i Finland
29.11.2017 - 31.12.2026 - Tyrskynmyrskyn
22.3.2019 - 31.12.2026 - Sigyn - Ett lyckosamt skepp
1.6.2026 - 31.12.2027 - 40 000+ Koe maailman suurin saaristo kosketusetäisyydeltä
1.6.2021 - 31.12.2028 - Virtuell utställning: Undervattenskrigsförinegs historia
4.11.2021 - 31.12.2030
Museets evenemang
Kulturrundturer
Museets kontaktuppgifter
Forum Marinum
Linnankatu 72, 20100 Turku
040 5525 477
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Forum Marinum, Linnankatu 72, 20100 Turku
Lähtöpiste:
Inträdesavgifter
16/10/5/0 €
Betalningssätt
Yleisimmät pankki- ja luottokortit, Museokortti, Edenred, Epassi.
Bank- och kreditkort, Museikort, E-pass, Edenred.
Bank and credit cards, Museumcard, Epassi, Edenred. We don't accept American express cards.
Tillgänglighet [kriterier]
- Fri passage till en del av utställningsrummen
- Guidning för specialgrupper kan beställas
- Handikapparkering
- Handikapptoalett
- Hörselslinga
- Sittplatser i utställningen


