Evenemang
 

Luento: Muodin muutoksia

Satakunda Museum, Pori

  • 15.10.2025 (17.30-19.00)

Tutkija Katri Pyysalo on tutkinut muotia ja käsikirjoittanut useamman muotia käsittelevän näyttelyn Tampereella Museo Milavidaan ja Vapriikkiin.

 

Keskiviikko 15.10. klo 17.30, striimaus YouTubessa
Katri Pyysalo, tutkija

Muodin muutoksia

Tampereen historiallisten museoiden tutkija Katri Pyysalo on tutkinut muotia ja käsikirjoittanut useamman muotia käsittelevän näyttelyn Tampereella Museo Milavidaan ja Vapriikkiin. Naisten muodissa koettiin monenlaisia käänteitä 1800-luvun puolivälistä 1960-luvulle. Noilta ajoilta säilyneet puvut kertovat aikakausiensa ihanteista ja naisen roolien muutoksista. Museokokoelmien puvut voivat myös johdattaa lähemmäs kauan sitten eläneiden ihmisten ainutlaatuisia tarinoita.

Suomalaista ja kansainvälistä ateljeemuotia

Syksyn luentosarjassa kuulemme suomalaisesta ja kansainvälisestä ateljeemuodista. Lähtökohtana on Satakunnan Museossa esillä oleva Teemu Muurimäen näyttely, joka juhlistaa hänen 25-vuotista uraansa muotisuunnittelijana. Sarjan aloittaa itseoikeutetusti niin kansainvälisissä muotitaloissa työskennellyt kuin uniikkipuvuistaan tunnettu Teemu Muurimäki. Sarjaa jatkaa pitkän uran muodin parissa tehnyt dosentti Ritva Koskennurmi-Sivonen sekä tutkija Katri Pyysalo, joka on käsikirjoittanut useamman muotia käsittelevän näyttelyn.

Luennot pidetään Satakunnan Museon Taavi-lavalla (Hallituskatu 11, Pori). Luennoille on vapaa pääsy. Osa luennoista striimataan Satakunnan Museon YouTube-kanavalla, ei tallennusta.

Luentosarjan toteuttavat yhteistyössä Satakunnan Museo, Porin seudun kansalaisopisto ja Satakunnan Museon ystävät -yhdistys.

Berätta för dina vänner!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museets utställningar

Museets evenemang

Museets förmåner

Kulturrundturer

Museets kontaktuppgifter

Satakunda Museum
Hallituskatu 11, 28100 Pori

(02) 621 1063, 044 701 4469

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Satakunda Museum, Hallituskatu 11, 28100 Pori


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter


Inträde med Museikortet

10/6/0 €

Betalningssätt

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, Smartum, E-passi, Edenred, Eazybrake, Tyky-seteli

 

Museer Nära Målet