Evenemang
 

Keski-Suomen alueellinen museopäivä: Kirkollisen kulttuuriperinnön äärellä

Mellersta Finlands museum, Jyväskylä

  • 23.10.2025 (9.15-15.30)

Jyväskylän museot ja Jämsän seurakunta järjestävät yhteistyössä tilaisuuden kirkollisesta kulttuuriperinnöstä.

 
Alttarikaappi Jämsän kirkkomuseosta

Päivän teemoina ovat evankelisluterilaisen kirkon kulttuuriperintöstrategian toteutus käytännön arjessa, maailmanperintökohteen hoito seurakunnan näkökulmasta, kirkollisten kohteiden kehittäminen matkailukohteeksi sekä paikallismuseoiden ja seurakuntien yhteistyö.

Konservaattoreiden puheenvuoroissa perehdytään kirkollisten esineiden ja kirkkotekstiilien turvalliseen käsittelyyn. Ennakoivan konservoinnin periaatteista voi ottaa vinkkiä myös paikallismuseoiden ja kotikokoelmien hoitoon.

Päivään osallistuu Kirkkohallituksen Basis-asiantuntija, jolta seurakuntien edustajat voivat kysyä neuvoa järjestelmän kohde- tai esinerekisteristä tai sopia hänen kanssaan vierailun seurakuntaan.

Lopuksi tutustutaan Jämsän kirkkoon sekä uuteen kirkkomuseoon, jonka mielenkiintoisiin kokoelmiin kuuluvat muun muassa Keski-Suomen ainoat keskiaikaiset veistokset sekä 1600-luvun lasimaalaukset.

Tapahtuma on osa Jyväskylän museoiden alueellista vastuumuseotyötä.

Vapaa pääsy. Lounas omakustanteinen.

Ilmoittautuminen Lyytin kautta viimeistään 15.10.2025: https:/­/­www.lyyti.in/­museopaiva2025

Päivän tarkempi aikataulu löytyy ilmoittautumislomakkeen yhteydestä.

Tilaisuus järjestetään Jämsän seurakuntakeskuksessa (Koskentie 30 C, Jämsä).

Berätta för dina vänner!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museets kontaktuppgifter

Mellersta Finlands museum
Alvar Aallon katu 7, 40600 Jyväskylä

044 790 9827

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Mellersta Finlands museum, Alvar Aallon katu 7, 40600 Jyväskylä


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter


Inträde med Museikortet

Aalto2-museokeskuksen pääsymaksulla: 18/10/4/0 €

Betalningssätt

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, museokortti, Smartumin, Epassin ja Edenredin sovellus

 

Museer Nära Målet