Exhibition
 Admission with Museum Card
 

@piparkakka: Sydämmellistä Joulua!

Merkki, Helsinki

  • 9.12.2025–6.1.2026

Erilaiset hokemat ja viraalivillitykset löytävät tiensä pipareihin Meemikujan joulunäyttelyssä.

 

Piparintuoksuista joulua! Meemikujan ensimmäisen joulunäyttelyn on leiponut Iiris Venäläinen eli Instagram-tili @piparkakka. Lappeenrannassa ja osa-aikaisesti Uukuniemellä asuvan Venäläisen huumoripiparit levisivät somessa, ja sen myötä hän perusti niille oman meemitilin vuonna 2021. Tili jatkaa velmua sukuperinnettä: jo Venäläisen äidin lapsuudessa tehtiin jokajouluiset hassuttelupiparit kirosanoineen.

@piparkakka on kasvanut 1980–2000-lukujen humoristisen, enemmän ala- kuin ylätyylisen kulttuuriperinnön parissa: erilaiset hokemat ja viraalivillitykset löytävät tänäkin jouluna tiensä pipareihin. Ne tehdään käsityönä taikinaa ja pikeeriä myöten ja leivontaan käytettävät kananmunatkin tulevat omasta kotitarvekanalasta.

Meemitililtä voi bongata internetin lentävien lauseiden ohella myös esimerkiksi poliittista tykitystä ja ärsyttävinä pidettyjä kirjoitusvirheitä. Joidenkin pipareihin koristeltujen sitaattien tunnistaminen saattaa vaatia suomi-YouTuben pitkää oppimäärää.

Share this with your friends!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museum contact details

Merkki
Ludviginkatu 2-4, 00130 Helsinki

020 720 9810

Museum website

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Merkki, Ludviginkatu 2-4, 00130 Helsinki


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Admission fees


Admission with Museum Card

0 €

Payment methods

Vain korttimaksu.

Opening hours

Mon 11:00-17:00
Tue 11:00-17:00
Wed 11:00-18:00
Thu 11:00-17:00
Fri 11:00-17:00
Sat 11:00-17:00
Sun 11:00-17:00
 

OTHER MUSEUMS NEARBY