Offer: Get the Museum Card with monthly payment – get one bonus month free!
Buy now
 
Exhibition
 Admission with Museum Card
 

Ruokakulma: Pettua pöytään

Finnish Museum of Agriculture Sarka, Loimaa

  • 4.2.2026–12.4.2026

Ruokakulma on muuntunut pieneksi, tunnelmalliseksi elokuvateatteriksi. Pettua pöytään -lyhytelokuva esillä 4.2.–12.4.2026.

 

Näyttelytilassa esitetään tämän kevään ajan Yleisradion vuonna 1990 tuottamaa lyhytelokuvaa petun valmistuksesta ja käytöstä. Pettua pöytään -elokuva siivittää katsojansa petun valmistuksen maailmaan ja sopiikin oivallisesti Ruokakulma näyttelytilassa esitettäväksi filmiksi.

Elokuvassa Pettua pöytään keittiömestari ja aikansa televisiopersoona Jaakko Kolmonen perehtyy petun valmistukseen ja sen käyttöön leivonnassa. Ohjelmassa kerrotaan, millaisessa maastossa parhaat pettupuut kasvavat, miten oikeanlaiset puun nylkemiseen käytettävät työkalut valmistuvat ja millaisten työvaiheiden kautta pettu päätyy leipäjauhoihin.

Pettuleivällä on Suomessa pitkällinen historia ja moni tietää minkälaisesta leivästä on kyse, vaikka eivät sitä itse olisikaan valmistaneet. Leipäjauhoja on jatkettu petulla vielä 1800-luvulla etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Huonoissa viljelyolosuhteissa männyn nilasta valmistetun petun käyttö oli varsin tavallista, eikä viljasato parempinakaan vuosina välttämättä riittänyt koko talven yli. Hätäravinto oli tuttua suurelle osalle kansasta.

Petun lisäksi nälkää saatettiin lievittää syömällä esimerkiksi jäkälää, olkia tai akanoita. Ruokakulma sijaitsee päärakennuksen Maatalouden aika -näyttelyn yhteydessä, missä on elokuvan ohella mahdollista tutustua myös erilaisiin hätäleipänäytteisiin, joita Martat ovat keränneet kotitalouksien neuvontaa varten 1900-luvun alussa.

Pettua pöytään. Kesto: 39 min. Elokuva pyörii tilassa non-stop. Ensiesitys Ylellä 13.8.1990

Share this with your friends!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museum contact details

Finnish Museum of Agriculture Sarka
Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa

02 763 7700

Museum website

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Finnish Museum of Agriculture Sarka, Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Admission fees


Admission with Museum Card

12/8/0 €

Payment methods

Käteinen, pankkikortit ja yleisimmät luottokortit sekä Smartum, Edenred, ePassi ja Tyky+.

Opening hours

Mon Closed
Tue 10:00-17:00
Wed 10:00-17:00
Thu 10:00-17:00
Fri 10:00-17:00
Sat 10:00-17:00
Sun 10:00-17:00

closed 1.11.! 1.4.–30.6. every day 10 am – 5 pm, 1.–31.7 every day 10 am – 6 pm, 1.8.–30.9. every day 10 am – 5 pm,1.10.–31.3. Tuesday – Sunday 10 am – 5 pm

Accessibility [the criteria]

Facilities

Themes

 

OTHER MUSEUMS NEARBY