Lataa uusi Museokortti-sovellus! Vanha sovellus on poistunut käytöstä. Lue lisää
 
Museo
Sisäänpääsy Museokortilla
 

Forum Marinum: Museoalus Sigyn

Aurajoki,
Varvintori,
20100 Turku

Suomen ensimmäinen museolaiva ja yksi Turkua halkovan Aurajoen symboleista. Alus on avoinna kesäisin.

 

Merenkulkua ja laivanrakennustekniikkaa kolmimastoparkissa.

Sigyn on Suomen ensimmäinen museolaiva, ja yksi turkulaisen Aurajokimaiseman symboleista. Vuonna 1887 ensimmäisen kerran vesille laskettu Sigyn on nykyään ainutlaatuinen alus myös kansainvälisin mittapuin arvioituna. Vastaavaa saman aikakauden puista kauppa-alusta ei ole säilynyt missään muualla maailmassa.

Kesäisin yleisöllä on mahdollisuus tutustua aluksen alkuperäisiin rakenteisiin, joiden ymmärtämiseen oivasti johdattaa laivalla jatkuvasti työskentelevien 2-3 henkilön tekemä käytännön työn seuraaminen. Kaikki korjaukset tehdään alkuperäisiä työmenetelmiä noudattaen sekä perinteisiä materiaaleja ja työtapoja käyttäen. Parasta Sigynillä on heittäytyä mielikuvien vietäväksi, ja kuvitella millaista elämää jo 130 vuotta sitten seilanneen purjealuksen matkoilla on koettu.

Historiallisen aluksen hankinta koettiin tärkeäksi, sillä Turkuun oli perustettu merihistoriallinen museo Åbo Akademin toimesta. Alus vihittiin juhlallisesti Aurajoessa, lähellä vielä rakenteilla ollutta Martinsiltaa. Yleisölle Sigyn avattiin 8.7.1939.

Sigyn oli 1960-luvun alussa edustavassa kunnossa, mutta vähitellen havahduttiin laivan vaikeaan rakenteellisiinn ongelmiin. Laiva telakoitiin 1970-luvun alussa, sillä kölin taipuma oli aiheuttanut hankalan ”kissanselkäilmiön. 1980-luku meni ylläpidon ja suunnittelun merkeissä. Laiva telakoitiin Turussa 1987 aluksen täyttäessä 100 vuotta. 1990-luvun alussa tehtiin kauaskantoinen päätös sijoittaa Sigyn uivaan telakkaan, mikä mahdollisti uudella tavalla aluksesta huolehtimisen. Vuonna 1994 myös hallinnolliset asiat muuttuivat, kun laivan omistus siirtyi Åbo Akademin säätiöltä vastaperustetulle Sigyn-säätiölle. Vuosien 1998 – 2001 aikana Sigyn oli telakkansa varassa peruskorjattavana Maarianhaminassa.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Forum Marinum: Museoalus Sigyn
Aurajoki, Varvintori, 20100 Turku

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Forum Marinum: Museoalus Sigyn, Aurajoki, Varvintori, 20100 Turku


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

8,50/6/4/0 €

Maksutavat

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti Suljettu
Ke Suljettu
To Suljettu
Pe Suljettu
La Suljettu
Su Suljettu

Auki 3.6.–18.8.2024

Opastus

Sigyniin pääsee tutustumaan kesäkaudella opastetuilla kierroksilla päivittäin klo 11, 14 ja 16.

Varaukset ja lisätiedustelut opastuksista:

Pia Larte 0400 362789 tai pia.larte@forum-marinum.fi

 

Kohdetta lähellä olevat museot