Lataa uusi Museokortti-sovellus! Vanha sovellus on poistunut käytöstä. Lue lisää
 
Museo
Sisäänpääsy Museokortilla
 

Aboa Vetus

Itäinen Rantakatu 4-6,
20700 Turku

Aboa Vetus Ars Nova on arkeologian ja nykytaiteen museo keskellä Turkua ja keskellä ihmisiä. Sen nimi on latinaa ja viittaa vanhaan Turkuun ja uuteen taiteeseen.

 

Suomen ainoa arkeologinen museo syntyi laajojen kaupunkiarkeologisten kaivausten tuloksena 1990-luvulla. Esiin kaivettu 600 vuotta vanha raunioalue konservoitiin paikalleen kaikkien koettavaksi.

Aboa Vetuksessa voi tutustua keskiaikaisten kivitalojen raunioihin ja kulkea vanhaa Luostarin jokikatua pitkin. Säilyneet rakenteet ja arkeologiset löydöt sisältävät paljon tietoa museoalueen menneisyydestä ja paikalla eläneistä ihmisistä satojen vuosien ajalta. Museo tekee yhä arkeologista tutkimusta alueellaan.

Teemoittain etenevä näyttely kertoo tekstien, tarinoiden, tehtävien ja paikalta löytyneiden esineiden avulla Turun keskiajasta. Alue on maan historian merkittävimpiä seutuja, jonka kerroksellisuus on kiehtova ja ainutlaatuisen rikas.

Museon taidenäyttelyt nostavat esiin ajankohtaisia nykytaiteilijoita ja näkökulmia erilaisiin ilmiöihin.

Museo esittelee omaa taidekokoelmaansa teemallisissa näyttelyissä. Taidekokoelmassa on teoksia suomalaisilta ja kansainvälisiltä taiteilijoilta. Kokoelma painottuu 1950-luvun puolivälin jälkeiselle ajalle ja nykypäivään.

Aboa Vetus Ars Novan näyttävä museorakennus tehtiin alun perin tupakkatehtailija Hans von Rettigin edustavaksi kodiksi. Rettigin palatsiksi kutsuttu nelikerroksinen rakennus valmistui joulukuussa 1928.

Yksityiskodiksi valmistunut Rettigin palatsi muutti muotoaan vasta 1990-luvulla. Vuonna 1995 avattu Aboa Vetus Ars Nova muutti palatsin ja koko tontin elämän. Rakennusta ympäröivä muuri avattiin Itäiselle Rantakadulle, yksityisestä tuli julkinen, kodista museo.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Aboa Vetus
Itäinen Rantakatu 4-6, 20700 Turku

0207 181 640

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Aboa Vetus, Itäinen Rantakatu 4-6, 20700 Turku


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

Aikuiset:
Aboa Vetus 11 €
Ars Nova 11 €
Yhdistelmälippu 16 €

Lapset 7–15 (koko talo) 8 €
Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät (koko talo) 11 €

Meillä käy Museokortti

Maksutavat

Käteinen. Pankki- ja luottokortit. Maksuvälineenä käyvät myös Tyky-Kuntoseteli+, Tyky Online, Smartum Liikunta- ja kulttuuriseteli, Smartum Saldo, Ticket Virike, Virikeseteli, Edenred-kortti sekä ePassi Sportti & Kulttuuri.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-18:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-18:00
La 11:00-18:00
Su 11:00-18:00

Museo on kiinni maanantaisin

Opastus

Opastukset ryhmille tilauksesta:
suomeksi tai ruotsiksi 85 € / tunti / opas (pyhäpäivisin 170€)
muilla kielillä 95 € / tunti / opas (pyhäpäivisin 190 €)

 

Kohdetta lähellä olevat museot