VIELÄ EHDIT: Museokortti itselle tai lahjaksi 76 €
Osta nyt
 
Näyttely
 Sisäänpääsy Museokortilla
 

Roland Persson: The Composition

Turun taidemuseo, Turku

  • 6.6.2025–14.9.2025

Roland Persson tunnetaan vaikuttavista silikoniveistoksistaan, jotka hän valaa oikeista esineistä tehtyihin muotteihin.

 
Roland Persson: I Have No Obligation, 2024. Silikoni. Kuva: Sofia Olander.

Samaan aikaan veistoksellinen ja maalauksellinen lopputulos on häkellyttävän illusorinen, outo ja surrealistinen. Studioon rakentuva rujonkaunis ja koskettava sommitelma koostuu uusista teoksista, jotka kertovat elämän herkkyydestä ja haavoittuvuudesta meitä ympäröivän turvattomuuden keskellä. Niiden luomat maailmat tasapainoilevat Perssonille tyypilliseen tapaan kuoleman, katoavaisuuden, hoivan ja huolenpidon välillä.

Roland Persson (s. 1963) asuu ja työskentelee Tukholmassa. Hän on valmistunut Uumajan taidekorkeakoulusta vuonna 1993, minkä jälkeen hän on jatkanut opintojaan Tukholman Kuninkaallisessa taidekorkeakoulussa valmistuen kuvanveistäjäksi vuonna 1999. Perssonin teoksiaan on nähty useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Pohjoismaissa, Euroopassa, Venäjällä ja Aasiassa, minkä lisäksi Ruotsissa hänet tunnetaan myös monista julkisista teoksista. Suomessa Perssonin teoksia kuuluu useisiin julkisiin kokoelmiin, kuten Amos Rexin, EMMA Espoon modernin taiteen museon, Wäinö Aaltosen museon ja Turun taidemuseon kokoelmiin. Hän on myös parhaillaan ehdokkaana Ars Fennica 2025 -palkinnon saajaksi.

rolandpersson.se

Näyttelyä tukee Museovirasto.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Turun taidemuseo
Aurakatu 26, 20100 Turku

040 6323 378

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Turun taidemuseo, Aurakatu 26, 20100 Turku


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

13/8/0 €

Vapaa pääsy kuukauden ensimmäinen perjantai klo 16-19. / Fritt inträde den första fredagen i månaden kl. 16-19. / Free entry on first Friday of the month at 16-19.


Maksutavat

Smartum-kulttuuriseteli, Virikeseteli, TYKY Kuntoseteli+, Edenred-kortti, ePassi, SmartumPay, EdenredMobile ja Museokortti.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 11:00-19:00
Ke 11:00-19:00
To 11:00-19:00
Pe 11:00-19:00
La 11:00-17:00
Su 11:00-17:00

Poikkeavat aukioloajat: https:/­/­turuntaidemuseo.fi/­liput-ja-aukiolo

Näyttelyn tekstit kielillä

 

Kohdetta lähellä olevat museot