Vuoropuheluja
Jyväskylän taidemuseo, Jyväskylä
- 24.1.2026–24.5.2026
Gallerian kevään näyttelysarja esittelee kaksi keskisuomalaista nykytaiteilijaa kerrallaan.

Vuoropuheluja -sarjan näyttelyt tarjoavat mahdollisuuden tarkastella taiteilijoiden työskentelyä ja taiteellista ajattelua rinnakkain ja luovat uusia näkökulmia sekä keskisuomalaisen nykytaiteen monimuotoisuuteen että tunnettujen taiteilijoiden teoksiin. Sarjan aikana taidemuseon vapaaehtoiset järjestävät taiteilijatapaamisia, joissa kuullaan taiteilijoiden työskentelystä ja urapoluista.
Sarjan ensimmäisessä näyttelyssä on esillä kiviveistoksia Haapamäellä työskentelevältä Timo Hannuselta ja maalauksia jyväskyläläiseltä Jaakko Valolta. Vaikka taiteilijoiden materiaalit ja työskentelytavat poikkeavat toisistaan, yhdistää heitä kummankin tuotannossa toistuva huoli ihmiskunnan piittaamattomasta toiminnasta toisiaan ja muita lajeja kohtaan.
Vuoropuheluja-sarjan toisessa näyttelyssä nimeltään Arvoituksia on esillä akvarelleja Joutsassa työskentelevältä Virpi Lehdolta ja keramiikkaveistoksia Laukaassa työskentelevältä Kristian Venäläiseltä. Vaikka taiteilijoiden materiaalit ja työskentelytavat poikkeavat toisistaan, yhdistää heitä kummankin tuotannossa toistuva ihmisyyden pohdinta – joko henkilökohtaisuuden tai vertauskuvallisuuden keinoin.
24.1.–1.3.2026
Timo Hannunen & Jaakko Valo
7.3. –12.4.2026
Kristian Venäläinen & Virpi Lehto
18.4.–24.5.2026
Raimo Reinikainen & Tuomo Blomqvist
Museon näyttelyt
- VÄRI – Keskisuomalaisen taiteen kokoelmanäyttely
24.1.2026 - 26.4.2026 - Vuoropuheluja
24.1.2026 - 24.5.2026 - Kirsi Neuvonen – TUNNEMAAILMA TUNNE ● MAAILMA
16.5.2026 - 6.9.2026 - Tunne maisema -verkkonäyttely
17.6.2011 - 31.12.2030 - Ehtiihän sinne Pariisiin myöhemminkin - verkkonäyttely
19.12.2014 - 31.12.2030 - Sata vuotta, tuhat tulkintaa - verkkonäyttely
9.6.2017 - 31.12.2030 - Miltä näyttää aika? - verkkonäyttely
20.12.2019 - 31.12.2030 - Maisema – ympäristö – luonnos -verkkonäyttely
23.2.2021 - 31.12.2050 - Uuno Alanko – kauneuden ja totuuden etsijä -verkkonäyttely
30.6.2022 - 31.12.2050
Museon tapahtumat
- Avoin taidepaja talvilomaviikolla
25.2.2026 - Avoin taidepaja talvilomaviikolla
26.2.2026 - Avoin taidepaja talvilomaviikolla
27.2.2026 - Perjantaiporinat: intendentti Teija Lammi haastattelussa
27.2.2026 - Näyttelyn avajaiset & Teos ja taiteilija: Kristian Venäläinen ja Virpi Lehto
6.3.2026 - VÄRI x Henkariin Jyväskylän taidemuseolla
12.3.2026 - Hyvinvointikirjoittamisen paja
18.3.2026 - Luento: Yhdeksän pientä väritarinaa, Päivi Hintsanen
19.3.2026 - Avoin taidepaja
20.3.2026 - Luento: Värit, väriainetuonti ja ammattivärjärit Suomessa 1700–1850, FT Merja Uotila
9.4.2026 - VÄRI x Henkariin Jyväskylän taidemuseolla
16.4.2026 - Avoin taidepaja
17.4.2026
Museon edut
- Osallistu talvilomaviikon Avoimiin taidepajoihin Museokortilla
- Osallistu talvilomaviikon Avoimiin taidepajoihin Museokortilla
- Osallistu talvilomaviikon Avoimiin taidepajoihin Museokortilla
- VÄRI x Henkariin tapahtumailta tarjoushintaan 42 € Museokortilla
- VÄRI x Henkariin tapahtumailta tarjoushintaan 42 € Museokortilla
Osana kulttuurikierrosta
Museon yhteystiedot
Jyväskylän taidemuseo
Kauppakatu 23, 40100 Jyväskylä
050 577 2712
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Jyväskylän taidemuseo, Kauppakatu 23, 40100 Jyväskylä
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
10/8/6/0 €
Vapaa pääsy alle 24-vuotiaille
Maksutavat
käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit, Smartum, ePassi
Aukioloajat
| Ma | Suljettu |
| Ti | 11:00-18:00 |
| Ke | 11:00-18:00 |
| To | 11:00-18:00 |
| Pe | 11:00-18:00 |
| La | 11:00-18:00 |
| Su | 11:00-18:00 |
Tarkista poikkeavat aukioloajat: https://www.jyvaskyla.fi/taidemuseo/tule-meille/aukiolo-paasymaksut-ja-sijainti/poikkeavat-aukiolot


